Neffin tarina

Kyllä maalla kelpaa

Lähdimme torstai-illalla ajelemaan maalle vanhempieni luo ja pieni pelko takaraivossa jo pohdin, stressaako tämä Neffiä vaan enemmän ja enemmän. Neffi ärhenteli kuljetuskopassa Mörrille, vaikka tavallisesti ovat kuin paita ja peppu. Kaksikko matkustaa isommassa kuljetuskopassa kaksistaan, koska Neffi yksinollessaan stressaa kuljetusta todella paljon. Kun se saa olla Mörrin kanssa, usein kissa nukkuu koko matkan ja on pirteä kun saavumme perille – näin ei tällä kertaa kuitenkaan ollut, vaan loppumatkasta kopissa kuului Neffin sähinää ja surkeaa mau’untaa.

Saavuttuamme perille kissat saivat iltaruoan ja rakkautta. Äitini on aina haltioissaan kun meidän kissalauma tulee kylään, koska Neffi ja Mörri ovat molemmat hänellekin ensimmäisiä kissoja moniin vuosiin. Kolme kissamme ovat siis täysin pilalle hellittyjä, kun pääsevät ”mummolaan” 😉

Olin hämmentynyt, kun aamulla heräsin enkä löytänyt hutipissoja mistään. Sama toistui myös lauantai- ja sunnuntai-aamuina. Ei hutipissoja useisiin päiviin! Neffi jopa nukkui sängyllä kanssani päiväunet, joten aloin jo uskoa, että koko homma olisi ohitse. Minun kissoilleni on maalla varattu kaksi hiekkalaatikkoa sekä äidin ja isän kissalle yksi täysin oma, koska tämä kissa on erittäin tarkka hiekkalaatikostaan.

No, sittenhän Neffi yllätti jälleen ja kävi tekemässä pissat sängylleni sunnuntaina. Tämä onneksi huomattiin heti, joten pyykkiä ei tullut ihan hirvittävästi, mutta tulipa kuitenkin. Päädyin päässäni ajattelemaan, että hutipissa saattoi johtua siitä, että toinen näistä hiekkalaatikoista – jota Neffi tykkää käyttää – oli juuri silloin varattu ja Neffi mieltää sängyn toissijaiseksi hiekkalaatikoksi sinne muutaman kerran kipuillessaan pissattuaan.

Zylkene valmisteena kuitenkin tuntuu auttavan. Eilen illalla näin, kun Kirppu makasi puoliksi Neffin päällä sängyllä, eikä Neffi sähähdellyt tai ärhennellyt sille mitään – yleensä Kirppu ei pääse edes metriä lähemmäs ennen kuin saa tassusta silmilleen. Kun Kirppu tuli taloon helmikuussa, Neffi tykkäsi pennusta, hoiti sen turkkia ja leikki sen kanssa. Kuitenkin Kirpun kasvaessa Neffistä on tullut ärsyyntyneempi ja yhä useammin se jo varoittavasti sähisee, kun Kirppu lähestyy. Olen ajatellut, että tytöillä ovat välit menneet rikki ja ollut tästä jo surullinen, mutta eilinen osoitti, että ehkä näin ei olekaan. Zylkene nimittäin tuskin niitä välejä korjaa!

Kaikki kolme kissaa nukkuivat rennosti sängyllä eilen ja Neffikin tuntuu paljon iloisemmalta. Vaikka pirteä se on ollut koko ajan, se on enemmän halunnut olla omissa oloissaan kuin muiden kissojen kanssa. Tämä on huolestuttanut, koska Neffi on tavallisesti hyvin sosiaalinen kissa myös muille kissoille ja se on yleensä ottanut esimerkiksi hoitokissat ”hoivaansa” aluksi. Hutipissoja ei ole nyt tullut, mutta olemme jättäneetkin pinkin laatikon sohvan muovilakanan päälle. Pidetään peukkuja!

0
Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.