Kissojen terveyshuolto

Hintaviidakko

Yleensä ensimmäinen kysymys on että no paljonkos se lääkäri sitten tulee kustantamaan. Totuushan on, että eläimen pito ja hoitaminen maksaa. Neffille vaivat alkoivat, kun vielä opiskelin ja elin vielä täysin opintotuen varassa, ja vaikka olinkin jo vähän varautunut säästämällä rahaa eläinlääkärikäynteihin, tuli se silti inhottavana yllätyksenä, kuinka paljon pissavaivojen hoitoon tulee laitettua rahaa.

Hinnat ovat muistikuvia, eivät siis tarkkoja arvioita tai kuitista kopioituja. Kaksi vuotta, viisi eläinklinikkaa ja niiden useat lääkärit on kasattu nyt yhteen postaukseen.

1. Kissan tutkiminen ja virtsanäytteen otto (100-150 e)
Yleensä ensimmäisellä kerralla virtsanäyte otetaan punktiolla tai puristamalla eläinlääkärissä. Punktio on huomattavasti puhtaampi tapa – virtsanäyte otetaan suoraan rakosta pitkällä neulalla. Yleensä kissa nukutetaan toimenpidettä varten. Samalla nukutuksella voidaan hoitaa sitten myös virtsakiviepäilyissä rakon ultraus.

Useat kissat eivät pidä eläinlääkärireissuista, joten tutkiminen on vähintäänkin hankalaa hereillä. Hyvä eläinlääkäri voi kuitenkin rauhallisen kissan sattuessa kohdalle ottaa punktion rakosta ilman rauhoitusta, jos kissa vaan pysyy rauhassa paikallaan. Myös pissan puristaminen rakosta onnistuu, jos kissa on rauhallinen lääkärin käsittelyssä. Kontaminaatioriski on puristusnäytteessä suurempi, mutta yleensä se saadaan melko puhtaasti.

Mikäli saat kissalta otettua itse virtsanäytteen, pääset yleensä paria kymppiä halvemmalla, koska kissaa ei tarvitse rauhoittaa sitä näytteenottoa varten. Joillekin eläinlääkäriasemille ei kuitenkaan kelpaa oma näyte näytteen kontaminaation (epäpuhtaus, sivulliset bakteeritartunnat) vuoksi. Näytteenotto pitäisi olla desinfioiduilla välineillä desinfioituun astiaan, jotta kontaminaatiota olisi näytteessä minimaalisesti. Ohjeet kirjoitin tänne.

Eläinlääkärissä kissan yleiskunto myös tutkitaan ja päätetään hoidon kiireellisyyden tarve. Esimerkiksi kollikissoilla virtsakiteet saattavat aiheuttaa virtsaputken tukkeutumisen, jolloin kissa ei voi tehdä tarpeitaan. Tämä on hengenvaarallinen tila. Tällaisissa tapauksissa kissa on jätettävä usein klinikalle. Joissain tapauksissa kissan rakkoa ei ultrata, jos kide-epäilyä ei ole ja kyseessä on selkeä tulehdus. Tällöin hinta voi jäädä usein jopa alle sadan euron.

2. Kontrollipissanäytteet (10-50 euroa)
Suurin menoerä on yleensä kontrollipissanäytteet, joita varsinkin kidetapauksissa yleensä pitää viedä 2-3 kertaakin. Jos pystyt itse toimittamaan näytteen eläinlääkäriin, pääset mainitulla hinnalla, mutta jos eläinlääkäri joutuu ottamaan näytteen punktiolla tai puristamalla, voit lisätä hintaan ainakin sen 50-60 euroa.

Riippuen kissan sairaushistoriasta näytteestä tutkitaan usein kiteet, leukosyytit, bakteerikanta, ominaispaino ja pH. Näistä leukosyytit ja bakteerikanta liittyvät virtsatulehdukseen, muut kiteiden muodostumiseen. Halvimmalla olen päässyt vain virtsakidekontrolleissa, jossa tosiaan näytteen tutkiminen maksoi tuon 10 euroa (pH, ominaispaino, kiteet, leukkarit), kalleimman hinnan maksoin tänään kattavasta tutkimuksesta.

3. Lääkitys ja lääkeruoka (ab:t n. 7-10 euroa / pkt, ruoka n. 20e/2kg)
Sanomattakin selvää, että kissa tarvitsee virtsatulehduksen iskiessä lääkkeet. Antibiootit ovat onneksi melko huokean hintaisia, noin alle kymmentä euroa paketti. Struviittikiteiden sattuessa kohdalle hinta nousee. Yksi kissa syö kuitenkin 2 kilon kuivaruokapussista melko pitkään. Myös märkäruokaa on mahdollista ostaa, hinnat vaihtelevat 1,90 – 2,50 / pussi ja 2,60 / purkki. Edullisemmalla pääsee, jos ostaa lääkeruoat verkkokaupoista (esim. Nutrecare).

4. Mahd. lisätutkimukset (280-400e)
Joissain tapauksissa toistuvat virtsatulehduskierteet voivat johtua jostain muusta piilevästä sairaudesta, joka odottaa hoitoa. Näissä tapauksissa tietenkin on omistajan päätettävissä mitä tehdään. Itse testautin Neffiltä eläinlääkärin pohdintojen mukaisesti kilpirauhas-, maksa- jne. arvot ja verikokeineen käynti tuli maksamaan 280 euroa.

Keskimäärin yhden virtsatieinfektion ja kiteiden hoidattaminen pois on maksanut meille 2-3kk aikana n. 200 euroa. Edullisemmalla päästiin kun meidän vakieläinlääkäri oli vielä klinikalla jossa käytiin, jolloin yhden hoidatuksen hinnaksi saattoi tulla n. 100 euroa. Tuossa summassa on ruoat, lääkkeet, käynti ja yksi kontrollinäyte.

0
Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.