Kissojen kertomaa

Mörrin aikajana

Neffi on saanut tässä blogissa varmasti eniten palstatilaa, ja Kirppuakin on varmasti tullut monessa postauksessa sivuttua. Mörri on kuitenkin jäänyt kissasisarustensa varjoon, ja ajattelin kertoa siitä ja sen ”kesyyntymisestä” vähän kattavammin.

Pieni sähinäpallero

Mörri haettiin samasta paikasta kuin Neffi. Se on syntynyt Vapun aikoihin vuonna 2010 (eli noin kaksi kuukautta myöhemmin kuin Neffi) ja se muutti meille elokuussa 2010 ollessaan 13-viikkoinen. Nimekseen se sai Miss Moriarty, mutta oma äitini kutsuu sitä edelleen itsepäisesti Vappu-kissaksi.

Mörrin kasvatuskoti oli maatila, jossa se syntyi talliin. Siinä missä Neffin pentue oli kasvatettu sisällä, Mörrin pentue seikkaili jo parin viikon iässä tallin ulkopuolella ja saimpa terveisiä juuri ennen hakua, että kissanpennut olivat käyneet herkuttelemassa lokin raadolla! Vaikka paikka oli sama, lähtökohdat kissoilla olivat täysin erilaiset. Onneksi en kuitenkaan tiennyt tätä etukäteen.

Neffi varattiin meille jo noin viikko sen syntymän jälkeen kuvista, ennen kuin sen silmät olivat edes auenneet. Mörristä en saanut yhtäkään kuvaa ja näin hakureissulla kissan kuljetuskopassa ensimmäistä kertaa – ja samalla näin myös sen hampaat ja luimistuneet korvat, kun pieni musta pentu sähisi kopin nurkasta. Sitä käsiteltiin hitsarinhanskoilla – silloin ensimmäistä kertaa mietin, että mitä tästä oikein tulee.

Minulla oli hyvin vähän kissakokemusta ennen Neffiä: lapsuudenkodissani minulla oli lemmikkinä vain hamstereita ja tallikissoja olin hoitanut naapurin tallilla, mutta omaa ei ollut ikinä ennen Neffiä. Mörrin tulon aikoihin Neffi oli ollut meillä vain pari kuukautta ja se oli luonteeltaan täysi vastakohta: rohkea, sosiaalinen ja erittäin utelias.

Hain Mörrin kahden kaupungin väliseltä bensa-asemalta Pohjanmaalta. Sen tiedän, että kissan luovuttaja oli iso lapsiperhe maatilalta, jonka emännän kanssa olimme viestitelleet sähköpostitse ja tekstareilla. Pennusta ei pyydetty, kuten ei Neffistäkään, rahaa eikä mitään muutakaan – he olivat vain helpottuneita, että ”vahingot” löysivät kodit. Nyt valitsisin ehkä kissat eri lailla, mutta tuolloin se tuntui loistodiililtä. Perhe vakuutti leikkuuttavansa molempien kissojen emot. Toivottavasti niin myös tapahtui.

Mörri oli hyvin ärsyyntyneessä ja pelokkaassa mielentilassa, kun se nostettiin parkkipaikalla kopasta toiseen hitsarinhanskoja käyttäen. Pieni kissa rimpuili, sähisi ja teki kaikkensa, että olisi päässyt irti, mutta päätyi silti meidän kuljetuskoppaamme. Automatkan oli hiljaista ja itse olin itku kurkussa – isäntä, joka pennun meille toi, sanoi että voivat ottaa sen takaisin jos tilanne näyttää sietämättömältä. En halunnut luovuttaa, mutta kuitenkin mietin, että miten tässä pärjätään; tuleeko tuosta kissasta ikinä kesyä!

Isosisko Neffi ja uusi koti

Päästettiin pieni musta kissaparka heti Neffin kanssa kontaktiin ja se piiloutui saman tien sohvan alle, minne myös Neffi yritti – isompana ei kuitenkaan enää mahtunut. Sähinöitä ei ollut ollenkaan, ja seuraavana päivänä pennut olivat jo kuin paita ja peppu. Missä Neffi nukkui, Mörri oli kainalossa. Mörri vietti kuitenkin ensimmäisen viikon vilistäen ihmisiä mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin piiloon. Kaikki ajatukset kesystä toisesta kissavauvasta karisivat nätisti. Suoraan sanottuna olin vähän pettynyt – olin haaveillut toisesta kissasta, joka olisi yhtä rakkauspulainen kuin Neffi, pieni sylipallero. Mörri oli kaikkea muuta. Jos sitä lähestyi, sai pientä sähinänkaltaista pihinää, ja kynsiä, potkimista sekä rimpuilua kun sitä nosti syliin. Se ei myöskään rauhoittunut, vaan panikoitui enemmän, jos sitä piti sylissä.

Mörrin kanssa ruoka oli oikea tapa edetä. Etsin kissan piilostaan ja otin sen syliin, pidin sitä siinä ja annoin syödä kaikkea mitä keksin – herkkuja, purkkiruokaa, kuivanappuloita, kinkunpaloja. Kädet saivat kyytiä, ne olivat jatkuvasti kauheilla raapaleilla. Huomasin kuitenkin, että ensimmäisten kahden viikon jälkeen pentu kehräsi, kun sitä tarpeeksi kauan silitteli tai piti sylissä ja silitteli. Silloin heräsi toivo: ehkä tästä joskus tuleekin jotain! Alusta alkaen Mörri oli myös erittäin leikkisä pentu. Sitä ei vaan saanut lähestyä: silloin se koki tarpeellisemmaksi vilistää piiloon.

Tampere ja citykissailu 

Kun kolmen Seinäjoki-viikon jälkeen tulimme kahden kissan kanssa Tampereelle, pienessä Mörrissä tapahtui suuri muutos. Yht’äkkiä sitä alkoi näkymäänkin enemmän kuin satunnaisesti: se saattoi nukkua näkyvillä yksin ja tuli ruoka-aikaan aina tarkastamaan kupin sisällön, jolloin sitä sai vapaaehtoisesti silitettyä. Madotuksesta mentiin vähän takapakkia, mutta parissa kuukaudessa pienestä panikoivasta navettapennusta tuli ihan sosiaalinen citykissa. Joskin vieraat yleensä näkivät meillä vain yhden kissan.

Vuoden citykissailun jälkeen sitä sai alkaa ottaa jo syliinkin melko yllättäen (toki vain minä ja mieheni) ja käsitellä. Eläinlääkärireissut olivat Mörrille toki kauhistuksia toinen toisen perään, mutta kotona se alkoi yhä enemmän tulla kuorestaan.

Nykyään Mörri on mamman mussukka. Kolmessa vuodessa muutos on ollut valtava siihen nähden, millainen kissa meille tuli! Mörri on meidän kissoistamme se sosiaalisin ihmisiä kohtaan, ja tulee nykyään jo vieraidenkin ihmisten syliin. Se rakastaa sylissäoloa sekä kanniskelua – mikä on ihme tälle kissalle – ja osaa myös vaatia huomiota pienellä piippaavalla äänellään, jos sitä ei saa automaattisesti. Miss Moriarty on sosiaalinen – nykyään jopa ihan ärsyttävyyteen asti!

Mörri opetti minulle sen, että mikä tahansa kissa voi muuttua. Se ei ole haastavin kissa, mitä minulla on ollut tai tulee olemaan, mutta se näytti että on myös muunlaisia kissoja, ja että niilläkin on toivoa. Jälkikäteen kun asiaa ajattelee, olen erittäin onnellinen että otin Mörrin ”kuin sian säkissä”. Jos arkuus olisi ollut tiedossa, en olisi varmaan ikinä uskaltanut ottaa tuollaista kissaa. Nykyään, onneksi, ajattelen ihan eri lailla.

0
Tags:

3 comments

  1. Onpa tosi kaunis kissa! Onahn se niinkin, että mitä ujompia ne on alussa, sitä palkitsevampaa sitten kun niistä tulee kunnon kotikissoja 🙂

  2. Nimenomaan. Nyt ehkä, jos tältä pohjalta etsisin uutta kissaa laumaan, niin ennemmin ehkä hankkisin sitten tuollaisen aran otuksen kuin lähtökohtaisesti sosiaalisen – mutta toisaalta, mistäpä sitä tietää kenelle sydämensä menettää. Mörri on kyllä yksi kauneimmista kissoista mitä meillä on ikinä ollut <3

  3. Mikä pantteri ! Kiva kuulla teidän historia, ei tosta vikasta kuvasta uskoisi teidän yhteisen tien alkua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.