KotonaTilapäiskotitoiminta

Uuden kodin paras paikka

Joku tarkkasilmäinen on ehkä huomannutkin, että Tiuhti ja Viuhti ovat lähteneet PESUn kotiaetsivistä vähin äänin.

Meidän pienet villikissat sohvatiikerit, ihan lähes täysin kesyyntyneet noin 8-vuotiaat rouvat saivat toukokuun lopussa uuden kodin – ja jäivät nyt pysyvästi meille. No, siltä näyttää, ettei ne tuolta sohvalta ainakaan ajatelleet enää kulumallakaan lähteä. Päädyin tähän ratkaisuun sen jälkeen, kun vähän puskettiin ruokatilanteessa ujosti jalkaa ja killiteltiin kehräillen silmiin – kyllä näiden rouvien paikka taitaa meillä olla, eikä enää missään muualla.

Kyselyitä on tullut vuosien varrella muutamia, mutta mikä mistäkin syystä sitten peruuntunut tai ei ole natsannut. Ei se kyllä oikeastaan harmita. Kyllähän rouvapariskunta on ollut meille jo perheenjäseniä pidempään.

Rouvat tulivat PESUlle vuonna 2012 isosta kissapopulaatiosta ja olivat olleet aika lailla vähällä sosiaalistamisella elämänsä ensimmäiset 3-4 vuotta: he olivat täysin aikuisia villiintyneitä kissoja tullessaan, ja todennäköisesti jo monet pennut tehneitä. Alkutilanteena kissat hyppivät seinillä ja säikkyivät ihmisiä. Muistan kuinka hurjia ne olivat vielä minulle tullessa vuonna 2014. Viuhti räppäsi mua lääkärireissulla ristikon läpi, kun olin varomaton. Pienessä pimussa on luonnetta.

Nyt Tiuhti tulee viereen sohvalle makoilemaan kun katsellaan telkkaria, ja Viuhti namien perässä syliin. Ja molemmat ovat usein ovella vastassa herkkuja kerjäämässä, kun ovikello soi ja vieraita tulee. En voisi olla ylpeämpi.

En olisi ikinä uskonut, että ne kesyyntyvät tuollaisiksi. Tarvittiin vain sopiva luottamus (ja lukematon määrä kananameja). Mutta niin ne vaan, aikuisetkin villit kesyyntyvät, kun vaan antaa mahdollisuuden ja kärsivällisyyttä, sekä lupauksen paremmasta elämästä.

Meidän rouvat <3

Kaippa mustakin nyt sitten näin vuosien eläinsuojelutoiminnan jälkeen tuli foster failure.

0
Tags:

4 comments

  1. Jos se koti on löytynyt niin sitten se vaan on 😉

  2. Niimpä. Rouvat <3

Vastaa käyttäjälle Taru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *