Ajattelin tänäänTilapäiskotitoiminta

Lemmikistä luopumisen tuska

Aloitin PESU ry:n kissakoordinaattorina tammikuussa 2013. Siitä lähtien, yhteensä yli neljä vuotta, olen vastaanottanut eläimistä luopuvilta ihmisiltä heidän lemmikkejään. Tilapäiskotina olen toiminut syksystä 2010, eli noin kuuden vuoden ajan olen ollut tässä vaiheessa vapaaehtoisessa eläinsuojelussa mukana. Näihin kissakoordinaattorivuosiin sisältyy yli 540 vastaanotettua kissaa.

Eläimet tulevat hyvin erilaisista taustoista: sairauksia, allergiaa, piittaamattomuutta, leikkaamattomuutta, ajattelemattomuutta… elämäntilanteen muutos. Välillä ottaa päähän vastaanottaa niitä kissoja – rumien sanojen saattamana, ja välillä taas itkettää omistajan puolesta.

Yksi asia, mistä harvoin uskalletaan puhua, on päätös eläimestä luopumisesta. Nykyään varsinkin, kun ihmiset aukaisevat suunsa hyvin herkästi ja antavat lasketella: miksette edes yrittäneet? Voin vain kuvitella, miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu joka on ottanut eläimen loppuelämäksi, mutta olosuhteet vain pakottavat luopumaan. Joskus luopuminen nimittäin on myös eläimen parhaaksi.

En missään nimessä kiellä sitä, etteikö moni hyväksikäytä allergiaa helppona tapana luopua eläimestä, joka on otettu huonon harkinnan kanssa tai jonka ottamista ei ole harkittu ollenkaan. Tai elämäntilanteen muutosta silloin, kun tajutaan ettei se kissa ollutkaan nyt niin kiva lemmikki kuin etukäteen ajateltiin. Tai lapsen allergiaa silloin, kun ei osata lukea kissaa ja se pissaa stressin vuoksi väärään paikkaan. Näitä kaikkia tulee vastaan vuosittain kymmeniä. Ne ovat hyvin surullisia tapauksia myös sen vuoksi, ettemme ole vielä vapaaehtoisen eläinsuojelun keinoin pystyneet nostamaan tietoisuutta tarpeeksi eläimen hankinnan harkitsemisesta tai ongelmiin puuttumisesta.

Mutta mitä silloin hyödyttää se, että ihminen jälkikäteen haukutaan netissä? On erittäin totta, että kissaa hankittaessa tulee käyttää harkintaa ja pohtia eri näkökulmista – onko minulla varaa, jaksamusta ja motivaatiota kissan (tai ylipäätään eläimen) omistamiseen. Se voi pahimmillaan olla tuhansien eurojen eläinlääkärilaskuja, kissankusta eteismatolla tai sängyssä, vuorokauden ympäri huolehtimista sairastavasta kissasta tai jopa vuosien paneutumista käytöshäiriöihin. Mutta jälkiviisaus ja saarnaaminen jälkikäteen saattaa aiheuttaa jopa käänteisen reaktion – ”kaikki eläinihmiset ovat besserwissereitä ja niiden kanssa on mahdoton keskustella”. Tämä aiheuttaa sen, että kun seuraavaa lemmikkiä hankitaan, ei kysytä vieläkään apua. Tilanne voi mennä jopa huonommaksi ja seuraava syytön eläin piikille.

Hyvä ystäväni on yksi näistä esimerkeistä. Luotan häneen kuin kallioon, myös eläinasioissa. Olemme olleet ystäviä jo monia vuosia, ja hankimme ensimmäiset omat kissat suurin piirtein samoihin aikoihin. Kun hän hankki kissat, hän asui vielä yksin ja silloinen miesystävä oli silloin tällöin hänen luonaan öitä. Oireita ei ollut. Mutta kun he muuttivat tästä vuoden sisällä yhteen, oireet pahenivat: jatkuvaa niiskutusta, aivastelua ja yön yli yskimistä. He joutuivat tekemään raskaan päätöksen parisuhteen ja kissojen välillä. Kissat muuttivat ystäväni vanhemmille ja ovat siellä yhä, elävät hyvin onnellista elämää isossa talossa. Asiasta ei ensin uskallettu puhua lähipiiriä pidemmäs, koska monen ihminen asenne on se, että tuossa tilanteessa olisi pitänyt valita ensin tulleet, eli kissat. Itse en tiedä, mitä olisin tehnyt: olisinko joutunut tekemään jopa samoin? Minua harmittaa syvästi ystävieni puolesta, että he joutuivat ylipäätään tämän valinnan eteen.

Hertta2, PESU ry:ltä kodin löytänyt kissa
Hertta2, PESU ry:ltä kodin löytänyt kissa. Hertta on löytökissa, jonka toinen silmä oli jo löytöhetkellä puhjennut. Puhjennut silmä poistettiin PESUlla ollessa ja nykyään Hertalla on jo ihka oma kotikin.

Tästä on jo vuosia. Nyt he pitkään suunnittelivat uutta perheen lisäystä: koiraa. Sitä varten otettiin kaikki kavereiden koirat hoitoon, käytiin näyttelyissä ja koiratapahtumissa ja annettiin hoitokoirien tulla sänkyyn. Siitä huolimatta he saivat sangollisen paskaa niskaansa Facebookissa siinä vaiheessa, kun ilmoittivat uudesta perheenjäsenestään. Moni heitä arvostelleista ihmisistä eivät tienneet, mitä kaikkea heillä kokeiltiin ja kuinka pitkään, vaan näkivät asian hyvin mustavalkoisesti.

Nyt, kun pentu pitkän harkinnan jälkeen tuli taloon, alkoivat miehen allergiaoireet jälleen tulla esiin pikku hiljaa. Tällä hetkellä he menevät päivä kerrallaan ja me kaikki toivomme, etteivät he joudu luopumaan uudesta perheenjäsenestä. Kaikki sympatiani ovat heidän puolellaan. He eivät olisi voineet varautua ja valmistella yhtään enempää pennun hankintaa. Se on nyt vaan herran haltuun, ja toivotaan parasta lopputulosta. Näissä asioissa kun ei ole absoluuttista oikeaa ratkaisua.

On vain kylmä totuus, että aina asiat eivät mene kuin elokuvissa. Joskus eläimestä luopuminen on karu valinta, joka on pakko tehdä. Nyt kun kissojen luopumista seuraavia somemyrskyjä on seurannut jo muutaman vuoden, mietin aina, onko asia niin yksiselitteinen miltä se näyttää siellä ryhmän Facebook-seinällä? Me emme tiedä faktoja tapauksen taustalla, ja he eivät välttämättä halua ruotia henkilökohtaisia asioita julkisessa ryhmässä. Joskus taustalla on tyhmyys ja piittaamattomuus, mutta ei läheskään aina. Joskus kaiken julkisen haukkumisen kohteena on ihminen, joka tekee valinnan välttämättömän pakosta. Valinnan, jota hän jo muutenkin mahdollisesti katuu tai josta tuntee syyllisyyttä koko loppuelämänsä.

Nykyään, kun otan kissoja vastaan ihmisiltä, koen vaan yhä tärkeämmäksi sen, ettei ketään tule tuomita. Olen tyhjännyt useita populaatiopaikkoja, joissa vanhempi ihminen on ollut vilpittömän iloinen avustani, sillä hän ei ole tiennyt aiemmin, mihin ottaa yhteyttä. Hän on saattanut jopa pelätä haukkuja ja tuomitsemista – kyllähän hän itsekin on varmasti tiennyt, etteivät ne 30 kissaa varsinaisesti hyvin voi karvattomine laikkuineen turkissaan ja eläneenä leivällä ja perunalla. Mitä enemmän me tuomitsemme ja haukumme, sitä enemmän sitä yhteydenottoa tullaan pelkäämään ja se kostautuu suoraan niille eläimille. Ihmiset onneksi oppivat kyllä, siinä sivussa, myös positiivisen kautta. Yhden populaation tyhjääminen on voinut vaikuttaa niin, että olemme päässeet useampaan ongelmapaikkaan käsiksi, koska joku aina tuntee jonkun.

Joskus paras tapa parantaa asenteita ja yhteistyötä on ihmisen kohtaaminen ihmisenä.

9
Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *