Ajattelin tänäänPissaongelmat

Omistaja, vaadi hoitosuunnitelma

Olen saanut useammalta taholta tietoon tapauksia, joissa pissaongelmaista kissaa on hoidatettu sadoilla euroilla per laaki useilla eri kerroilla, lopputuloksen ynnäytyessä tuhansiin euroihin. Varsinaista ratkaisua ei kuitenkaan ole aiheeseen saatu, vaan joka kerta tehdään samat jutut ja hoidetaan oiretta. Omistaja helisee, kissan olo ei helpota ja lompakko köyhtyy. Ja kuulemastani päätellen tämä on vieläpä varsin normaalia; kieltämättä, kun Neffin kanssa olimme syvimmässä suossa, tätähän se juuri oli.

Pissaongelmilla on AINA syy. Se syy pitää vain selvittää ja potilaalle täytyy tehdä hoitosuunnitelma. Useinkaan kissan pissaongelmat eivät ole läpihuutojuttu, vaan vaativat omistajalta salapoliisitaitoja ja myös eläinlääkäriltä halua selvittää asia perinpohjin ja lopullisesti. 30 minuutin ajalla eläinlääkärissä ei voida tehdä kattavaa hoitosuunnitelmaa. Pitäkää se mielessä, kun käytte pissaongelmista lääkärissä.

Eniten minua häiritsee pissaongelmissa se, että joka kerta joko kissalle aloitetaan kerta toisensa jälkeen Synolux-kuuri bakteeritulehdukseen tai todetaan, että kissalla on idiopaattinen kystiitti ja stressiä nyt pitäisi vaan vähentää. Kun tulehdus uusii parin viikon, tai ehkä kuukauden päästä, suoritetaan samat toimenpiteet: pissanäyte otetaan, todetaan tulehdus, annetaan lääkkeet. Parhaimmillaan olen kuullut, että kissaa on hoidatettu neljä tai viisi kertaa samalla tavalla – turhaan.

Velmu
Velmu-vanhus on PESUlla kotia etsivä kissa – kunnioitettavasti täyttää tänä vuonna jo 18 vuotta. Hän myös kärsi virtsakiteistä ja -tulehduksesta taannoin, koska ylipainoa oli päässyt kertymään ja ruokana oli ollut viljapitoinen kuivaruoka. Nyt hän voi paljon paremmin.

Omistajan ei pitäisi olla se, jonka täytyy maksavana asiakkaana vaatia hoitoa. Eläinlääkärin tulisi olla sen verran kiinnostunut myös eläimen hyvinvoinnista, että halua selvittää todellinen syy toistuville virtsatulehduksille löytyy. Pitäkää siis huoli, jos tulehdukset ovat toistuvia, että eläinlääkäri selvittää nämä asiat:

  • Munuaisten ja kilpirauhasen tilanne. Esim. munuaisten vajaatoiminta tai kilpirauhasen liikatoiminta voi aiheuttaa hutipissailua, joka monesti tuomitaan idiopaattiseksi kystiitiksi. Tiedän tapauksia, joissa on hoidettu idiopaattista kystiittiä joka ei vaan helpota, kunnes on huomattu että kissan munuaiset pettävät kokonaan.
  • Mikäli epäillään bakteeritulehdusta, kannattaa ehdottomasti tehdä bakteeriviljely. Kissan hoitaminen useilla väärillä antibioottikuureilla ei auta kissaa yhtään. Synolux on yleisantibiootti, joka monesti määrätään vaivaan kuin vaivaan, mutta aika harvoin virtsatulehduksissa on sellainen bakteeri vastassa mihin amoksilliini-clavuliini toimii. Herkkyysmäärityksellä selviää, millä antibiootilla kissa kannattaa hoitaa kuntoon. Väärä antibiootti saattaa hetkeksi lievittää oireita, mutta tulehdus uusii tietenkin kuurin loputtua. Meillä kävi näin Neffin kanssa: Neffi söi monta kuuria Synoluxia ja Clavaseptinia (sama ab, eri brändi) putkeen kunnes tehtiin herkkyysmääritys ja huomattiin, että kissaa olisi pitänyt hoitaa Floxabactinilla.
  • Virtsan pH ja ominaispaino. Joku kissa voi hyvin oireilla siihen, että virtsa on rakossa liian väkevää, vaikka varsinaisesti kiteitä ei vielä olisikaan muodostunut. Esim. Neffi oireilee, kun virtsan pH nousee seitsemään. Kissan pH olisi normaalisti noin 6 paikkeilla. Jos se on yli 6.5 ja kissa oireilee, kokeilisin liuotusruokaa tai jotain muuta ruokaa, mikä laskee pH:ta (esim. kuivaruoan kokonaan pois jättämistä ja ruokaan veden lisäämistä).
  • Idiopaattinen kystiitti: onhan edes yritetty ottaa asia tosissaan ja kokeiltu kipulääkekuuritusta? Kipulääkkeen tueksi kissalle voi antaa ravintolisiä, esim. Cystaid ja Zylkene tai vaikkapa Calm-ruoka. Tarkoitus on kuitenkin saada kissa palautumaan stressitilasta pois. Idiopaattinen kystiitti ei välttämättä ole aktiivinen koko kissan loppuelämää, mutta tilanne tulisi saada tasaantumaan ja normalisoitumaan kissan kannalta. Jos idiopaattinen kystiitti on todennäköinden diagnoosi, omistajalla tulee olla varastossa kipulääkettä, jolloin kuurin voi aloittaa heti kun kissa oireilee.

Kun ylläolevat asiat on selvitetty, voidaan tehdä hoitosuunnitelma. Mistä todennäköisemmin syy johtuu ja miten sitä hoidetaan? Mikä pitäisi olla hoidon vaste? Mitä tehdään, jos vastetta ei tule? Vaikka pissavaivat tuntuvat vaikeilta selättää, niihinkin tehoaa systemaattisuus. Kellään ei ole kristallipalloa, joten on vain lähdettävä hoitamaan todennäköisimmän diagnoosin pohjalta. Hoitosuunnitelman oleellinen osa kuitenkin on se, että eläinlääkäri tietää mikä TULISI olla hoidon vaste ja MITÄ tehdään, mikäli tätä vastetta ei saavuteta. Vain tällä tavalla vaikeat, toistuvat pissaongelmat saadaan loppumaan.

Suosittelen myös ihan jokaiselle virtsavaivojen kanssa kamppailevalle kissanpissapäiväkirjaa. Vihko tai vaikka Google Keep, johon kirjaat ylös aina hutipissan löytyessä 1. mistä pissa löytyi, 2. koska pissa löytyi, 3. oliko pissa tuore vai vanha ja jos jotain tapahtuu tai oli juuri tapahtunut, mitä. Kun olet pitänyt jo viikonkin verran päiväkirjaa, voi tuloksista jo alkaa koostaa pientä yhteenvetoa: pissaileeko kissa tiettyihin paikkoihin tai tiettyyn aikaan päivästä? Liittyykö pissailu johonkin tiettyyn tapahtumaan? Se helpottaa jatkossa kummasti, kun aletaan ratkomaan esimerkiksi stressisyitä.

Lisäksi: PIDÄ AVOIN MIELI. Älä intä vastaan, kun sinulle ehdotetaan mistä pissailu voisi johtua. Itse tein sen virheen, ja kadun sitä yhä, kuusi vuotta myöhemmin. Se, että kaikki ei ole säännönmukaista, ei tarkoita etteikö silti asia voisi olla yhä niin. Monesti tämä koskee myös kissojen välejä. Se, että et näe, että kissat tappelevat, ei tarkoita, etteikö pissaava kissa voisi reagoida toisen kissan läsnäoloon pissaamalla huti. Tätä täytyy vain testata eristämällä kissat toisistaan.

Jos sinulla on toivoton pissasirkus tällä hetkellä, toivotan voimia. Myös mulle voi laittaa viestiä tai sähköpostia halutessaan – en voi tehdä ihmeitä ja mun tietoni on aika lailla näissä blogikirjoituksissa, mutta voin tarjota vertaistukea ja toivottaa jaksamista. Tiedän, kuinka rankkaa se on. Mutta muita rohkaistakseni: meillä on nyt ollut lähes viisi vuotta lähes pissatonta. Tilanne on normalisoitunut sen kahden vuoden rumban jälkeen. Se on mahdollista. Jaksakaa kamppailla.

Ehkä valo näkyy vielä tunnelin toisessa päässä. <3

12
Tags:

2 comments

  1. Hieno postaus. Kiitämme, vaikkei meillä nyt olekaan tätä vaivaa.

    1. Kiitos! Sirkuksen väki toivoo, että tilanne pysyy samana eli vaivaa ei ikinä tulekaan. Pissavaivat on kyllä vihoviimeisiä hoitaa 🙁

Vastaa käyttäjälle Ana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.