Eläinsuojelu

Pelasta mut pelastamiselta

Eläinsuojelutoiminta on tuotu yhä lähemmäs ja lähemmäs ihmistä. Tästä hyviä esimerkkejä ovat huikean suosion saavuttanut Facebook-ryhmä Eläintenpelastusrinki ja uudet eläinsuojeluyhdistykset, joita perustetaan monella aiemmalla katvealueella. Muutos on huomattava esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen -- ja siitä sietää olla iloinen. On mahtavaa, että olemme siinä tilanteessa, että asiasta kiinnostuneita ihmisiä on yhä enemmän ja enemmän!

Ajattelin tänäänEläinsuojelu

Kyllä, kissojakin pentutehtaillaan

Siellä, missä on rahaa, siellä ovat ihmiset, jotka sitä tavoittelevat -- keinoista piittaamatta. Pentutehtailu on eläinbisnestä, jossa voitto maksimoidaan eläimen kustannuksella. Koiramaailmassa pentutehtailu on ollut jo pitkään tapetilla. Ongelma, josta ei oikeastaan mediassa keskustella, on muiden eläinlajien pentutehtailu: lähes kaikkia eläimiä, joita voi myydä hyvään hintaan, pentutehtaillaan. Myös kissoja ja kaneja.

Kissojen kertomaaPopulaatiokissatTilapäiskotitoiminta

7 vuotta tilapäiskodissa — Murun tarina

Muru on yksi niitä harvinaisia, jotka viettivät yhdistyksellä hyvin pitkään -- lähes seitsemän vuotta. Syytä me voimme vain arvailla. Kotioloissahan Murua ei oikein erottanut kesystä, ellei sitä mennyt silittämään.  Muru tuli kesällä 2013 itseasiassa meidän saunaan loukutuspaikalta, josta loukutettiin yhteensä 66 kissaa parin vuoden operaation aikana. Muru arvioitiin silloin noin vuoden vanhaksi. Hän oli yksi noin viidestätoista viimeisestä…

Kissojen terveyshuoltoTilapäiskotitoiminta

Desi mikä desi, ehei!

Siinä missä kodin siivouksen voi tehdä vaikka etikalla, niin ei ole ihan sama asia minkä pesuaineen tai desinfiointiaineen valitsee, kun kissa sairastuu johonkin tarttuvaan tautiin. Välttämättömän pakosta asia tulee eteen varsinkin silloin, kun kissalle iskee jokin tavanomaisemmista pöpöistä kuten giardia tai mycoplasma. Riippuu paljon pöpöstä, mikä desinfiointitekniikka siihen toimii, ja tämä vaikuttaa myös desinfiointiaineen valintaan. Minkä pesuaineen tai…

Ajattelin tänäänKissojen keittiöpsykologiaaPopulaatiokissat

Kissan kesyttäminen on yhteisen kielen opiskelua

Villiintyneet ja populaatiokissat ovat erityisesti sydäntäni lähellä, kuten varmasti moni blogia seurannut tietää. Alkuun mietin, onko tässä mitään järkeä ja myöhemmin eksyin kesyyntymisestä koulutusaiheisiin. Vuosien varrella olen tutustunut ihan huikeisiin kissapersooniin, joista kaksi jäikin meille omaan kotiinsa. Minulle on ihmetelty kissankuiskaustaitojani ja väitetty, että villiintynyt kissa ainoastaan oppii sietämään ihmistä, ja että muutos kesyksi kissaksi on täysin mahdotonta.…

Kotona

Puhutaas vähän jätteestä

Kun me muutettiin pari vuotta sitten omakotitaloon, heräsin hälyttäviin asioihin. Kuinka PALJON kissasta voikaan tulla jätettä? Ja kun niitä on useampi, ongelma oikein moninkertaistui... Vaikka nämä jutut ovat olleet tiedossa, kerrostalon pihassa seisovat molokit eivät soimanneet omaatuntoa ja jätteen määrää ei tullut käsittäneeksi aiemmin.