Ajattelin tänäänKissojen keittiöpsykologiaa

Vai että mielenosoitusta

Tämä postaus sisältää avautumista. Älä lue tätä pidemmälle, jos et ole sopivassa mielentilassa. Kun kissa pissaa huti, se mielletään lähes henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Ei saanut lempiruokaa aamulla, siksi pissasi hellalle. Ei päässyt pihalle, siksi kakkasi oven eteen. Kissa kuulemma osoittaa mieltään tai tekee asioita ihmisen kiusaksi. Kissa ei ajattele, että pissaaminen tai kakkaaminen olisi jotenkin ällöttävää. Sille ne ovat…

Kissojen terveyshuolto

Kissan lääkekaappi

Päädyin kirjoittamaan tämän postauksen vähän itsellenikin hankintalistaksi. Se hyvä puoli tilapäiskotina toimimisessa on ollut, että olen "päässyt" näkemään kaikenlaista ja joutunut vähän itsekin vaivaamaan älynystyröitäni, miten tilanteesta selvitään.Tässä esiteltynä meidän lääkekaappia, eli ensin tärkeimmät (mitä meiltä löytyy aina kaapista) ja jälkeen sellaista, millä kaappia voi täydentää jos siltä tuntuu. Olen jättänyt tästä pois Neffille annettavat lääkkeet (tulehduskipulääke) sekä…

KotonaTilapäiskotitoiminta

Arkea osa 2: 10 kilon leipäpussi!

Tänä lauantaiaamuna 3. toukokuuta kello seitsemän viisikymmentä heräsin ja säikähdin että miksi kello ei ole herättänyt, myöhästyn töistä! Pitkät viikot (kyllä, arkivapaista huolimatta) ovat nähtävästi tulleet myös uniin. No, onneksi kello seitsemän viisikymmentäyksi sain takaisin unen päästä kiinni ja nukuin onnellisena puoli kahteentoista, jolloin kissojen kärsivällisyyttä oli venytetty jo ihan liikaa ja alkoivat tavarat lennellä siinä toivossa, että…

KotonaTilapäiskotitoiminta

Arkea osa 1: Nukkumapaikkojen valtaamista

Neffi haaveilee ulkoilmailusta. Näyttäis siltä, että haasteelta ei voi välttyä... edes blogimaailmassa ;) Parasta ikinä! haastoi meidät kertomaan arjesta viiden päivän ajan.Meillä oli eilen vähän hulinapäivä vapuksi: meidän tilapäistäkin tilapäisempi sauna-akselin asukki lähti uuteen tilapäiskotiin lähes kahden viikon meillä olon jälkeen. Miten voi olla näin tyhjää, kun asunnossa on "vain" se viisi kissaa?! Hassua, kun ei olekaan enää ylimääräistä…

Ajattelin tänään

Eläinsuojelua rapakon takana – the Cat Daddy (Jackson Galaxy)

Arkojen kissojen kanssa toimimiseen ei ole mitään yleispäteviä ohjeita, vaan jokainen kissa on yksilö. Tästä huolimatta kaipasin tukea, nyt kun on enemmän ja enemmän tavannut näitä tapauksia, joita ei ole pentuna sosiaalistettu tai jotka ovat saaneet ihmisistä traumoja. Olen siis lukenut erilaisia "kissan mieleen" -kirjoja jo parikin, siinä toivossa että niistä löytyisi jotain hyväksikäytettävää.PrimaCatin parin viikon takaisesta Facebook-päivityksestä…