Avainsana: sairaudet

Neffin tarina

Mitä kuuluu pissasirkukseen?

Sirkus on muuttanut!Sen lisäksi syksyn ongelmat vieläkin ilmeisesti nojailevat harteillamme. Kaksi viikkoa ennen muuttoa olin erinomaisen tyytyväinen tilanteeseen; Neffi oli kuin eri kissa leikkiessään sijaiskotipentujemme kanssa ja sillä oli energiaa kuin sähköjäniksellä.Viikko ennen muuttoa pissailu alkoi taas. Ensimmäisen hutipissan pistin stressin piikkiin - meillä alkoi tällöin pakkausurakka - mutta kun sohvalle alkoi tulla jälleen minipissoja, heräsin todellisuuteen. Ei…

Ajattelin tänään

Leikitätkö kissaasi oikein?

Olen jo pitkään etsinyt hyviä kissatietokirjoja - suurin osa, mitä olen lukenut, kattaa kissan perushoidon, mutta saattaa sisältää mielenkiintoisia neuvoja ja jopa virheitä kissanhoidossa. Siksi en ole hankkinut vielä yhtäkään omaksi, ennen kuin minulle suositeltiin kirjaa nimeltä Starting From Scratch.Meillä ei ole ollut lähtökohtaisesti arkoja tai minun mielestäni käytöshäiriöisiä kissoja. Olen kuitenkin tavannut mielenkiintoisia kissapersoonia nyt jo muutaman…

Kotona

Akneongelma

Noniin, ompa se nyt sitten meilläkin koettu. Akne.Itselläni on ollut paha akne murrosiässä ja tälläkin hetkellä syön antibiootteja. Myöskään mies ei ole säästynyt aikuisiän aknelta, vaikka hänellä se on jo helpottamaan päin. Empä olisi ikinä osannut uskoa, että se akne sitten kissoihinkin iskee.Kirpulla huomasin viikko sitten leuassa tummaa töhnää. Ajattelin että se on ruoantähteitä ja pesin pois. Viikonloppuna…

Neffin tarina

Syömättömyys ongelmana

Pissavaivoilta vältyttiin melkein koko kevät, mutta olisihan tämä kissan omistaminen ollut liian helppoa, jos jotain ei olisi ollut!Helmikuussa ensimmäisen kerran Neffi päätti että ylläpitoruoka on pahaa, ja minähän en tätä roskaa suuhuni pistä. Ei auttanut enää maanittelu, normaaliruokaan sekoittaminen, lämmittäminen, lämmin vesi seassa.. Totaalikieltäytyminen. Kun kissa oli useamman päivän nirsoillut tästä ruoasta, alkoi nirsoilu myös normaaliruoasta. Tässä vaiheessa…

Neffin tarina

Lääkärissä käydään

Lääkärikäyntejä siunaantui kesälle 2011 jumalattoman monta, mutta yksi jäi mieleeni.Tampereen Ahlmannilla kävimme toukokuussa ensimmäisen kerran Neffin virtsavaivojen takia ja saimmekin hyvät ohjeet ja tukihoidon. Lisäksi eläinlääkäri kertoi mitä muuta voisimme tehdä, että laatikosta tulisi jälleen kivempi paikka pissata. Kävimme Alhmannilla myös ennen juhannusta kontrollikäynnillä, jolloin virtsassa olleet kiteet näyttivät jo vähän liuonneen ja tulehdus oli kokonaan hävinnyt.Lähdimme juhannukseksi…

Neffin tarina

Akuutti kystiitti ja virtsakiteet – the problem

Diagnoosiksi Neffi sai tuolla toukokuisella eläinlääkärikäynnillä "akuutti kystiitti ja virtsakiteet".Virtsakiteet, eli virtsan väkevöitymisestä aiheutuneet kiteet (pidemmälle menneissä tapauksissa puhutaan virtsakivistä) aiheuttavat sattumista virtsaamisen aikana. Ne johtuvat usein siitä, että kissa ei saa tarpeeksi nestettä ja virtsa pääsee siis väkevöitymään (ominaispaino nousee). Se, ettei kissa saa tarpeeksi nestettä on seurausta varmasti monenlaisista tilanteista.Kissa on aavikkoeläin, ja sillä ei ole…

Neffin tarina

Pissasirkus?

Niin.Meidän kissalla havaittiin virtsakiteitä ensimmäisen kerran toukokuussa 2011. Neffi oli pissaillut siihen mennessä useasti sängylle ja sohvalle ja mieheni kanssa revimme jo hiuksia päästämme - pelkäsimme, ettei pissailu ikinä lopu ja kyseessä on käytösongelma. Sillä mistäpä se olisi voinut saada tulehduksen tai kiteitä, kun tyttö söi barffiruokaakin?Neffi steriloitiin helmikuussa 2011 pikaisesti juuri pissailun takia. Silloin eräs konsultoimani eläinlääkärikin…