Kissojen kertomaaTilapäiskotitoiminta

Taivaalla tuikkii pieni taikuritähti

Eilen mä kirjoitin meidän pennuista esittelyjä luonnokseksi blogiin.

Tänään mä kirjoitan tänne muistokirjoituksen pienestä taikuritytöstä nimeltä Anverdi.

Aika nopeasti ne tilanteet taas muuttuu. Meille kesäkuun lopussa tulleet kolme noin 7–10-päiväistä orpoa ovat nyt piirun vaille kuusiviikkoisia taaperoita ja kasvaneet niin hienosti ja hyvin. Anverdi, Amasis ja Argus, yksi tyttö ja kaksi poikaa.

Ensimmäinen sairasti mun Kreikan-matkan aikana. Amasis meni huonoon kuntoon ummeutksen vuoksi. Saman setin se veti uudelleen viime lauantaina, ja niin poikaa vierihoidettiin koko päivä. Hän selvisi.

Siskonlikalla ei käynyt sama flaksi. Näkyvät oireet alkoivat eilen yöllä klo 1.00. Mies herätti pennut pullolle, kuten aina, ja syöttö alkoi hyvin. Kunnes Anverdin jalat alkoivat pettää alta. Pullo kiinnosti vielä, mutta mies herätti mut ja ruvettiin antamaan ensiapua. Ensin nestettä, sitten mitattiin kuume — jota oli — ja sitten annettiin tulehduskipulääke. Jälkimmäistä ei saa ikinä käyttää kuivuneelle kissalle, sillä se käy pahasti munuaisille. Kurkkasin suuhun, kielellä näkyi jotain muutoksia. Epäilys kalikista.

2.10 lähdettiin päivystykseen.

Ensiapu ei auttanut. Lähdettiin ajamaan Hattulaan ja pidettiin pentu matkalla lämpimänä lämpöpullolla. Päästiin päivystykseen, pentu aivasteli limaista eritettä ja suu tulehtui. Klo oli 2.40. Eläinlääkäri aloitti hoidon heti.

Hoito ei tehonnut. 3.30 tehtiin päätös eutanasiasta, sillä pentu oli vajonnut syvempään tiedottomuuteen, eivätkä sen refleksit enää toimineet. Hyvästä, nopeasta hoidosta huolimatta pentu menetettiin. Nopeasti. Päätös tehtiin puhtaasti eläinsuojelullisin perustein.

Se fiilis, kun kävelet eläinlääkäriasemalta autolle tyhjän kuljetuskopan kanssa. Se musertava menetyksen tunne, kun tajuat ettei se pieni kissa ole enää vaatimassa pulloa tai syliin. Se puristava olotila rinnassa, kun mietit, että miten niille kahdelle muulle käy. Tehdäänkö tämä reissu vielä kaksi kertaa.

Kyllä se saa kyseenalaistamaan, miksi tekee tämän itselleen, miksi jatkaa. En ole vielä löytänyt siihen vastausta, sillä kaikki paska tuntuu nyt pahemmalta kuin mikään onnistuminen. Tuntuu epäonnistuneelta, sillä vaikka kuinka tätä pentua vaalittiin, kuin kukkaa kämmenellä, se ei auttanut. Se on niin väärin, että vain kuusiviikkoisen pennun elämä päättyi eilen. Sillä olisi pitänyt olla vuosia, kymmeniä vuosia edessään rakastavassa kodissa.

Ihmisen tyhmyyttä — jos emo olisi ollut rokotettu, pennulla olisi tullut jo jonkin verran vasta-aineita tätäkin sairautta kohtaan. Jos emo olisi ollut leikattu… no, tätä ei olisi koskaan tapahtunut.

Pienen kissan muistolle. Mä olen niin pahoillani. <3

”I was once told “There are no heroics when it comes to kittens.” Fuck it. Maybe I’m not a hero to any kittens. If anything, they save me. Despite the difficulties, they give me the greatest of joys while reminding me of life’s fragility. So there are heroics in kittens. Every single one of them is a precious, furry, awkward, smelly little hero to me.”
Sarah Donner

20

5 comments

  1. Otan osaa 🙁 Välillä sitä joutuu itse kukin palaamaan tyhjän kopan kanssa. Aina yhtä kamalaa. Toivottavasti muut selviää! Hoito ainakin on ollut omistautuvaa.

  2. Otan osaa. <3

  3. Voi pikku Amasis, sydän tässä särkyy täälläkin 🙁

    En voi kun vaan kuvitella sitä turhauman määrää, mitä eläinsuojelutyössä joudutte kokemaan. Vaikka se työ on niin arvokasta niin onhan se henkisesti niin kamalan kuormittavaa, kun asiat menee näin.

    Osaanottoni ja samalla myös kiitos sille, että Amasis sai tuntea rakkautta ja huolenpitoa <3

    1. Anverdi. Täälläkin tuo nimi väärin. 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.