Kissojen terveyshuolto

Kissan ripulin hoito

Tänä kesänä ja syksyllä varsinkin meillä on ollut enemmän kakkaongelmia kissoilla kuin koskaan aiemmin. Toki tähän vaikuttaa mm. kissojen lisääntynyt määräkin, mutta veikkaan että pääsyyllinen on ollut lämmin kesä, jolloin kaikki pöpöt elävät esim. vesistöissä ja muissa kosteissa paikoissa pidempään. 

Käynkin nyt sitten läpi sitä, miten meillä suhtaudutaan ripulitapauksiin ja mistä kissan ripuli johtuu. Kuvassa kaunis Coco, jonka kanssa on nyt hoidettu virallisesti Pissasirkuksen pahin ripuli hetkeen!

Mikä lasketaan vatsaongelmaksi?

Satunnaiset suoliston toimintahäiriöt ovat yleisiä myös kissoilla, samalla tavalla kuin ihmisellä. Jos kissalta tulee kerran tai kaksi viikkoon tavallista löysempi tuotos, ei vielä kannata panikoida. Syyllisiä voi etsiä mm. uudesta ruoasta (herkimmillä vatsan tottuminen uuteen ruokaan voi viedä jopa viikkoja, eikä ruokaa kannata koskaan vaihtaa herkkävatsaisella suoraan) tai stressistä.

Jos löysävatsaisuus on kuitenkin pitkään jatkuvaa ja toistuvaa, kannattaa ongelmaan ehdottomasti puuttua ennemmin kuin myöhemmin.

Ripuli, kuten mikä tahansa muukin elimistön toimintahäiriö alentaa myös immuunipuolustusjärjestelmää ja altistaa eläimen erilaisille pöpöille. Tämän vuoksi ripulin aikana rokottaminen on turhaa, koska elimistö ei jaksa taistella kahden rintaman sotaa (suoliston seinämien ärtyminen tai jopa tulehtuminen, ja rokote) ja muodostaa tarpeeksi tai ollenkaan vasta-aineita rokotetta vastaan. Lisäksi alentuneen immuunipuolustuksen vuoksi kissa saattaa myös sairastua rokotteen antamisen jälkeen herkemmin. Käytännössä siis ripulin, varsinkin voimakkaan, aikaan rokottaminen voi kääntyä myös haitaksi.

Paha ripuli saattaa aiheuttaa myös ihon tulehdusta, koska uloste valuu reisiä ja häntää pitkin ja kissa ei välttämättä pysty siistimään itseään. Pitkässä juoksussa tämä aiheuttaa myös karvojen ”palamista” ja turkin huopaantumista. Kuvassa Coco, jolla hoidettiin ripulia monta viikkoa maitohappobakteerilla, Tylosinilla, vitamiineilla ja loishäädöllä (Axilur, giardia-häätö).

Mistä ripuli sitten johtuu?

Suolisto ärtyy, suolistonukka kuluu, ja ravinto tulee vetelänä läpi ilman, että ravintoaineet ja neste imeytyvät. Siitä on löysä kakka tehty. Hoidon tulisikin siis tähdätä siihen, että 1. tuetaan suoliston toimintaa ja normalisoidaan tilanne, 2. selvitetään syy, miksi kissalla on ripulia.

Varsinkin pitkittyneissä tapauksissa kirkas veri suoliston loppupäästä on melko normaali löydös, eikä välttämättä viittaa muuhun, kuin että kissan suolisto on hyvin ärtynyt ja kipeä. Jos kakka on tumman veristä tai mustaa, tämä viittaa hyvin vakavaan ongelmaan sisäelimissä — hakeudu silloin kissan kanssa päivystykseen aikailematta.

Aloita aina maitohappobakteeri/ripuliin tarkoitettu ravintolisä, jos kissan suolisto oireilee. Hyviä vaihtoehtoja on monta, mutta muista, että kaikki eivät tehoa kaikkeen. Maitohappobakteeri tulisikin valita tilanteen mukaan, eikä leimata tehottomaksi kun se ei ole kerran auttanut.

  • Biobak ja Tehobakt toimivat usein hyvin löysään vatsaan, niitä voi antaa pidempänä kuurina
  • Jos ripulointi on rajua ja äkillistä, niin valitsisin Promaxin (keltainen, pienelle koiralle tarkoitettu) tai Diarsanylin, jotka toimivat lyhyenä kuurina hyvin vatsan toimintahäiriöihin.
  • Jos ripuli on pitkäkestostoista eivätkä lyhyen kuurin valmisteet toimi, pidempään annettavia tehokkaampia valmisteita on mm. Inupekt Forteenteromicropasta ja kaoliinipektiini (Kaopekt Forte).
  • Jonkin verran myös Canicuria käytetään kissoilla.

Suolisto-ongelmissa myös B-vitamiini on aika hyvä apu. Jo senkin vuoksi, että ripuli hukkaa ravinteita, kissalle kannattaa antaa esim. Nutriplussaa lisäravintona, mutta Nutriplus-valmisteessa on myös B-vitamiineja jotka saattavat auttaa vatsaongelmien hallitsemisessa. Pahoissa vatsaongelmissa kissalle voidaan eläinlääkärissä antaa B-vitamiinipistos tai pistossarja.

Ripuloivan kissan ruokailusta ja nesteensaannista pitäisi pitää erityisellä tarkkuudella huolta. Valitse siis helposti sulavaa ruokaa, joka sisältää paljon nestettä (esim. keitetty sei tai kana liemessään) akuuttiin vaiheeseen tukihoitona. Älä vaihtele ruokaa joka toinen päivä, vaan pysy samassa ruoassa niin pitkään, kunnes tilanne alkaa normalisoitua. Toinen vaihtoehto on vatsaystävällinen nappula, joka sitten tuottaa kissalle myös janontunteen (esim. Gastro Intestinal, Sensitive-ruoat) — jos valitset nappulan, älä anna kissalle märkäruokaa, koska se tyydyttää osan janon tunteesta ja kissa ei hakeudu juomaan.

Syy seurauksen taustalla

Joskus maitohappobakteeri tai vitamiinit eivät yksistään auta, eikä ripuli vaan ota talttuakseen apukeinoista huolimatta. Sitten aletaan selvittämään syytä suolisto-ongelmiin.

Onko kissan ruoka vaihtunut? Osa kissoista on erittäin herkkävatsaisia ja pienikin muutos ruokavaliossa aiheuttaa löysää tai jopa ripulia. Hoito: mahdollisimman yksipuolinen, helposti sulava ruokavalio jota jatketaan rauhassa niin kauan, että kissan uloste kovettuu ja tukihito maitohappobakteerilla sekä mahd. vitamiineilla.

Voisiko kissa olla allerginen jollekin? Varsinkin pitkään kestänyt löysävatsaisuus kielii usein allergiasta. Hoito: yritetään päästä nollatilanteeseen jossa kissan uloste kiinteää ja sen jälkeen eliminaatiodieetti, missä selvitetään mikä aiheuttaa kissalle allergiaa.

Juoko kissa ylenpalttisesti? Esim. imetys aiheuttaa emokissoilla lisääntynyttä juomista maidontuotannon vuoksi, ja moni imettävä kissa on tämän vuoksi löysällä. Huom! Imetyksen vähentyessä maidontuotantokin vähentyy ja kakkojen pitäisi kiinteytyä. Muita syitä, kuten sairauksia on esim. diabetes ja munuaisten vajaatoiminta, mikä aiheuttaa lisääntynyttä juomista. Hoito: Tutkitaan mahdolliset elimelliset häiriöt verikokeella.

Voisiko kissalla olla suolistotulehdus? Kissan suolisto voi tulehtua esimerkiksi huonon ruokavalion tai sisäloisten vuoksi. Usein tulehdus menee ohi kun ruokavalio karsitaan yksipuoliseksi ja suoliston toimintaa tuetaan, mutta joskus tulehdusta tarvitsee lääkitä antibiootilla. Hoito: sisäloishäätö, tukihoito maitohappobakteereilla ja vitamiineilla. Pitkittyneissä tapauksissa voidaan konsultoida lääkäriä esim. Tylosin-suolistoantibioottikuurista.

Voisiko kissalla olla alkueläintartunta? Suomessa giardia ei ole kamalan harvinainen vieras enää. Alkueläimet voi tutkituttaa esimerkiksi Movetissa melko kustannustehokkaasti (laajin paketti, joka tutkii niin viruksia, bakteereja kuin alkueläimiäkin, n. 155 euroa). Varsinkin pitkittyneessä ripulissa tämä kannattaa tehdä, jos tartunnan paikkoja tunnistetaan (uusien kissojen kanssa kohtaaminen tai uuden kissan talouteen tulo). Laajin paketti testaa mm. giardian, tritrichomonaksen ja cryptosporidium parvumin, jotka kaikki aiheuttavat pitkittynyttä ripulia. Hoito on työläs, mutta tehtävissä, ja esim. cryptosporidium parvumiin kissa kehittää itse vastustuskyvyn ajan kanssa tukihoidolla. Hoito: Selvitetään oireiden aiheuttaja; sen, kuten giardian tai tritrichomonaksen lääkintä, ympäristön saneeraus ja tukihoito maitohappobakteerilla, vitamiineilla, ruokavaliolla ja mahdollisesti suolistoantibiootilla.

Yllä on esitelty vain joitain yleisimpiä tapauksia. Äkillinen, paha ripuli voi olla hyvin oire mm. FIPistä tai vaikka kissarutosta, mutta usein niihin liittyy myös muunlaisia oireita. Konsultoi aina eläinlääkäriä, jos ripuli on rajua tai löysävatsaisuus pitkittyy eikä vastaa tukihoitoon! 

Cocon ripuli oli niin paha, että se ei pystynyt istumaan kunnolla, kuten ylläolevalta videolta näkyy. Takamus oli kosketusarka ja sen peseminen oli vaikeaa. Ripulin akuutin vaiheen taltuttamiseen meni useita viikkoja lääkkeillä ja lääkärin hoidollakin.

Nuutunut kissa

Ripuloiva kissa menettää paljon nestettä ja tämän vuoksi onkin tärkeää myös huolehtia nesteen saannista. Aina tämä ei kuitenkaan riitä, vaan esimerkiksi pienillä kissanpennuilla ripuli voi aiheuttaa vakavan nestehukan jopa tunneissa, siitä huolimatta että pentua nesteytettäisiin ruiskulla suun kautta.

Pienten pentujen kanssa täytyykin hyvin nopeasti aloittaa ruiskuruokinta ja nesteytys jos ripulia havaitaan. Jos kissa on kuiva (nosta kissan niskanahkaa kevyesti; sen tulisi palautua samalla tavalla kuin oman kämmenselkäsi nahka sitä nostaessa — jos se palautuu hitaasti tai jää pystyyn, kissa on jo erittäin kuiva ja vaatii välitöntä hoitoa), se tarvitsee nesteytystä eläinlääkärissä. Varsinkin pentujen kanssa tämä tarkoittaa monesti päivystyskäyntiä.

Kuume voi olla yksi merkki kuivumisesta, mutta se saattaa olla myös seurausta sairaudesta, joten jos kissa on kuumeinen, kuivunut tai nuutunut, eikä syö itse, hakeudu heti päivystävälle eläinlääkärille.

Usein ensihoidoksi riittää nesteytys, pahoinvoinninestolääke (auttaa myös vatsaontelokipuun) ja mahdollisesti B-vitamiinipistos. Eläinlääkäri voi myös ottaa verikokeen selvittääkseen esim. tulehdusarvot ja miettiä esim. antibioottihoitoa. Syy tarvitsee todennäköisesti kuitenkin selvittää vielä myöhemmin.

Kaikeksi onneksi Cocon suolisto parani tukihoidolla ja giardiahäädöllä. Nyt hän pääsee etsimään ihka omaa uutta kotiaan piakkoin, kun verikoetulokset saadaan varmistettua. <3
15

5 comments

  1. Kiitos taas aivan mahtavan informatiivisestä tekstistä, tämä blogi on huikea tietopankki <3

    1. Kiva kuulla, että näistä on hyötyä!

  2. Todella hyvä ja kattava postaus! Mitä maitohappobakteeria suosittelet herkkävatsaiselle ja allergiselle kissalle?

    1. Ja siis unohdin lisätä että kysymykseni koskee maitohappobakteeria ihan suoliston tukemiseen jokapäiväisenä valmisteena ei vaan ripulin estoon. 🙂

    2. Moikka! Pahoittelut, näemmä tämä blogialusta ei ollut ilmoittanut kommentistasi. Toivottavasti vastauksesta on vielä hyötyä 🙂 Itse olen tykännyt käyttää suoliston hyvinvointiin ennaltaehkäisevästi Biobakia. Jos varsinaista ripulia ilmenee, niin meillä luotto mhb-valmisteet ovat olleet Promax ja enteromicropasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.