Helmikuussa ensimmäisen kerran Neffi päätti että ylläpitoruoka on pahaa, ja minähän en tätä roskaa suuhuni pistä. Ei auttanut enää maanittelu, normaaliruokaan sekoittaminen, lämmittäminen, lämmin vesi seassa.. Totaalikieltäytyminen. Kun kissa oli useamman päivän nirsoillut tästä ruoasta, alkoi nirsoilu myös normaaliruoasta. Tässä vaiheessa säikähdin ja kiikutin kissan eläinlääkäriin (olimme menossa muutenkin rokotuksille Mörrin kanssa).
Eläinlääkäri tutki kissan ja otettiin pissanäytekin, joka oli kaikeksi onneksi täysin puhdas. Eläinlääkäri totesi, että suolistossa on paljon kaasua, mikä ilmeisesti johtuu alun nirsoilusta ja on syynä varmaan kaiken ruoan nirsoiluun. Mitään vierasesinettä ei käsikopelolla löytynyt ja koska olin melko varma, ettei Neffi ole voinut syödä mitään, jätettiin röngtenit ottamatta. Toipumisruokaa (a/d) saimme mukaan ja syömättömyys meni sillä ohi. Ohjeeksi saimme kuitenkin jatkaa ylläpitoruoalla.
Vapun aikoihin Neffin hutipissailu taas alkoi. Tässä vaiheessa olin lähes varma, että se johtuu stressistä, joten Feliway pääsi tuhinapuuhiin sekä pyrimme pitämään ”laumat” omissa huoneissaan. Meillä oli tuohon aikaan kaksi hoitokissaa, joista ajattelin ressin pukkaavan. Vapun jälkeen lähdimme kuitenkin eläinlääkäriin, jossa kissa tutkittiin läpikotaisin ja pissassa oli tulehdusarvot melko korkeat. Pissaa ei viljelty.
Neffi sai Synolux-kuurin ja sillä pissailu saatiin kuriin. Kuitenkin toukokuun lopussa kissa päätti taas että yäks, ruoka on pahaa. Näin tekivät useammatkin kissat meillä, joten uskoin kyseessä olleen pikkuviruksen (olimme edellisviikonloppuna erään kissan kanssa näyttelyssä) enkä kiinnittänyt aluksi asiaan huomiota. Ruoka alkoi maistua ja muutamat oksut tehtiin, mutta Neffi päätyi vieläkin kieltäytyä ruoasta. Lähdimme Neffin kanssa jälleen eläinlääkäriin.
Suolessa oli jälleen kaasua paljon, mutta mitään irtoesineitä ei tuntunut. Sanoin eläinlääkärille siitä, että en itse usko että kyseessä on vierasesine juuri sen vuoksi, että kaikki viisi kissaa ovat olleet vähän aikaa syömättä ja sitten oksentaneet, jonka jälkeen arki on jatkunut normaalina. Neffi oli tässä vaiheessa vielä erittäin hyvässä kunnossa, joten eläinlääkäri totesi että jatkotoimenpiteisiin tuskin on tarve. Klinikalla Neffi söi muutaman lusikallisen a/d ruokaa ja ostin sitä monta purkkia kotiinkin.
Tämä tapahtui torsaina. Perjantaina Neffi illalla päätti, että myös a/d on pahaa ja jätti kaiken syömättä, peitti vaan ruokaansa. Lauantaina aloitimme ruiskuruokinnan, eli liuotimme a/d-ruokaa veteen ja pakkosyötimme sen Neffille. Kissa nuutui silmissä ja sunnuntaina lähdimme päivystävälle eläinlääkärille.
Sunnuntaina päivystyksessä eläinlääkäri epäili tietenkin heti vierasesinettä. Kerroin tilanteen ja otettiin kuitenkin varmuuden vuoksi vielä röngtenkuvat, joissa ei näkynyt mitään. Eläinlääkäri oli vieläkin sitä mieltä, että kissan voisi leikata auki ja katsoa, koska se on ainut varma tapa – tähän sanoin ei, koska tämä ei minun mielestäni ollut vierasesine. Suolistossa oli röngtenin mukaan paljon kaasua ja eläinlääkäri sanoi että virus voisi mahdollisesti aiheuttaa sen, jolloin asia menee vaan odottamalla ohi. Kissa nesteytettiin ja olikin hyvin pirteä päivystyskäynnin jälkeen. Saimme mukaan myös ruokahalua kohottavaa lääkettä jota Neffille annettiin jo klinikalla, sekä pahoinvoinnin estoon tarkoitettua lääkettä. Samana iltana Neffi ryntäsi ruokakipolle ja veteli puolet annoksestaan hyvällä ruokahalulla.
Kävin maanantaina tutulla klinikalla vielä laajan verenkuvan tulokset, mitä Neffistä otettiin, ihan vastaisuuden varalle, sekä kerroin tilanteen. Puhuimme eläinlääkärin kanssa hyvän tovin aiheesta ja hän määräsi vielä varalle pahoinvoinninsestolääkettä, koska klinikalta saimme mukaan yhden tabletin. Päädyimme myös siihen, että ylläpitoruoka ei pidä Neffiä hyvässä lihassa – kissa painoi v. 2011 kesäkuussa 5.5kg ja nyt punnitsimme sen klinikalla 3.5-kiloiseksi. Tuttu eläinlääkäri oli sitä mieltä, että nyt aloitetaan Neffille myös normaaliruoka.
Onneksi selvisimme tästä vain säikähdyksellä. Neffi tietenkin toipui klinikkareissusta päivissä, vaikka omistaja itkeskeli vielä viikonkin jälkeen.