Kotona

Ihanat sunnuntait

Sunnuntait oli lapsuudessa niitä vähän turhia päiviä. Aikuisiällä olen oppinut arvostamaan tätä hiljaista, ihanaa tunnelmaa mikä sunnuntaina vallitsee. Ja varsinkin tässä talossa.

Kun on koko viikon sairastanut ja kiitänyt paikasta toiseen, on ihanaa sunnuntaina herätä vähän myöhemmin ja huomata että valo paistaa sisään taloon ihan eri tavalla. Tehdä pari voileipää ja kuulla ruokaa kerjäävien kissojen äänekäs kehräys (ruokakupin äärestä, mistäs muualtakaan).

Puskut ja kehräykset (ja hiekanmurut)…

Humaan! Where’s the food??

No pitääkö ihan sinne yläkertaan asti seurata perässä?

Kirppu ei näy kuvissa, koska hän päätti olla oma-aloitteinen ja askarteli leipäpussia nälkäänsä.

3

3 comments

  1. Ihanat aurinkoiset sunnuntait, kevät on tulossa! Tiuhti ja Viuhti ovat oikein edukseen tuossa kuvassa, olisivat hiekanmurut jääneet huomaamatta ilman mainostusta. 😉

    Olen muuten tuijottanut kuvia tuosta teidän portaikosta jo monen postauksen ajan ja miettinyt, että jotain tosi viehättävää siinä on. Nyt tajusin, että sekä seinät että harmaat astinlaudat ovat aivan samanlaiset kuin vanhempieni talossa. 🙂

    1. Ovat <3 Vielä kun kuvaan olisi tallentunut se hurja hurina mitä meillä pidetään aina kun olis vähän nälkä. 🙂

      Tää portaikko oli mulle semmonen että olin heti muuton ensi hetkillä sitä mieltä että huomenna maalaan sen valoisaksi. Kunnes nyt sitten olenkin alkanut tykätä tuosta puunväristä paneelissa!

  2. Ihanaa, että tykkäsit! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.