Noniin, ensimmäisen ask me anything -postauksen tulokset tulevat tässä! Lunastetaas siis lupaukset vastaamisesta.
Postauksen kuvissa esiintyvät omaa kotiaan etsivät Koru ja Loru, jotka kävin männäviikolla kuvaamassa. Upeita kilpparityttöjä!
Pystytkö harrastamaan mitään vai meneekö kaikki aika kissoja pelastaessa?
Riippuu, mikä lasketaan harrastukseksi! Teen kissojenpelastamisen lisäksi paljon myös muunlaista hommaa PESUlle, jonka koen ”harrastuksena”: taitan meidän jäsenlehteä Pesuinfoa, ja myös kokeilen varainhankintahommia. Mutta jos ajatellaan, että ne on osa kissojenpelastamista, niin on vähän harvemmassa nuo harrastukset 🙂
Yleensä viikolle mahtuu myös mm. blogien lukemista ja netflixsausta, eli tulee sitä onneksi muutakin tehtyä, kuin kissojen noutoa ja lääkäriin kuskausta. Tämän lisäksi vähän harvemmassa harrastetut harrastukset ovat mm. saippuan ja korujen valmistus, kitaransoitto ja laulaminen.
Kiintyykö hoidokkeihin liikaa, tuleeko aina suru kun lähtee?
Joihinkin kyllä, mutta nykyään enää harvemmin. Alusta asti yritin suhtautua tähän aiheeseen niin, että kissat ovat minulla vain ”lainassa” ennen uuteen kotiin lähtöä. Vaikeaa se on silloin, jos kissalla on jotain isompaa erityisvaivaa (esim. Daalian lähtö toiseen tilapäiskotiin oli todella vaikea) hoidettavana.
Pentuihin huomasin kiintyväni huomattavasti enemmän alussa. Ehkä se johtuu siitä niiden ennakkoluulottoman luottavaisesta asenteesta. Nykyään olen vain onnellinen niiden puolesta, kun se ihka oma koti löytyy, jossa he pääsevät olemaan maailman keskipisteitä jollekin — sitä minä en heille voi tarjota. Harvemmin enää nykyään ihan itkettyä tulee, tavallaan se omistamisen tarve on väistynyt pois.
Kuinka paljon saat unta per yö, kun siellä on pieniä hoitolaisia?
Riippuu ihan hoitolaisista! Osa pienemmistä simahtaa aika lailla heti, kun ovat syöneet tarpeeksi maitoa, ja itse omaan vastaavat unenlahjat; yleensä nukahdan heti, vaikka joutuisin heräilemään useita kertoja yössä. Se auttaa ihan selkeästi tässä touhussa. Mutta syöttöön itseensä saa aikaa uppoamaan, jos on useampi pentu ja imutekniikka on vielä hakusessa. Silloin saattaa käydä niin, että syötöt on kellotettu vaikkapa kolme kertaa yöhön aina noin 2 h välein, ja syöttöön uppoaa tunti, lyhenee 8 tunnin yöunet nohevasti 3 tuntiin…
Tuleeko koskaan sellanen olo et entä jos ei ookaan hyvä koti et huonoa ruokaa tai heitetään yksin pihalle?
Tässä mun mielestä on isossa osassa PESU ry:n kodinhankintaprosessi, jota monet toki myös kritisoivat sen raskauden vuoksi. Kaikki kyselyt tulevat kissasta puhelimitse kissakoordinaattorille, joka ensin kyselee ja haastattelee ”perusasiat” ja kertoo PESU ry:n luovutusehdoista. Tällä pyritään siihen, että kaikkein räikeimmät ja epäsopivimmat karsiutuisivat jo pois ennen tilapäiskodin haastattelua. Lisäksi jos joku hyvä koti kyselee kissasta, joka ei heille sopisi luonteensa puolesta, monesti tässä vaiheessa pyritään kiinnostus kääntämään johonkin sopivampaan kissaan.
Jos tästä alun haastattelusta pääsee läpi — se ei oikeasti paljon vaadi, jos perusasiat on kunnossa — tilapäiskoti vielä haastattelee kodintarjoajan puhelimessa ja kutsuu käymään paikan päällä. Tältä käynniltä kissaa ei koskaan saa heti mukaan, vaan molemmille, tilapäiskodille ja kotiehdokkaalle annetaan vähintään vuorokausi harkinta-aikaa. Minulla itselläni ei ole mitään agendaa tai kysymyslistaa tälle käynnille, vaan käynnillä katselen kissan ja ihmisen vuorovaikutusta ja kerron kissasta ja sen historiasta mitä saan kertoa, ja myös kyselen vähän kuinka varautunut ihminen on tulevaisuuden asioihin: esimerkiksi isompiin eläinlääkärikustannuksiin, ongelmatilanteisiin ja minkälainen ihminen muuten on.
Tämän jälkeen päätöksen tekeminen on yleensä helppoa. Monesti tutustumiskäynnillä tulee hyvä tuntuma ihmiseen ja hänen tarjoamaansa kotiin. He myös saavat siinä hyvin tietoa kissasta ja siitä, mitä tulevaisuudessa haluan kissan tulevalta kodilta (esim. ruokinnan, virikkeellistämisen jne. suhteen). He voivat sitten harkinta-aikansa käyttää siihen, olisiko tässä heidän tuleva perheenjäsenensä, ja minä siihen, olisiko tässä kissan uusi perhe.
Hyvin harvoin olen joutunut kieltäytymään luovutuksesta, mutta niitäkin aina tulee. Onneksi en muista kertaakaan, että olisin tullut katumapäälle! Monesti vien kissan itse myös uuteen kotiinsa, että jos tulee joku ihan selkeä ei-tilanne niin voin vielä estää siinä luovutuksen, mutta tähän mennessä onneksi ihmiset ovat olleet rehellisiä ja ainakin itselleni on jäänyt tosi hyvä kuva kaikista adoptoijista. On myös tilanteita, joissa tutustumiskäynnin jälkeen osa ihmisistä on luopunut kissan hankkimisesta PESUlta tai sitten kiinnostuneet myöhemmin toisesta kissasta.
Miten toimia, kun nuorempi kissa haluaa toistuvasti painia vanhemman kissan kanssa, mutta leikin tuoksinassa puree liian kovaa toista? Meillä on molemmat löytökisuja ja välillä painitaan ihan tasaväkisesti riemulla ja molemmat leikkimielellä. Mutta joskus Vallu aloittaa painin puremalla voimalla Taavia niskaan tai sitten leikin aikana niin kovaa, että Taavi huutaa kovaa. Mitä teen?
Todennäköisesti toisella kissalla on vaan hyvin erilainen käsitys leikistä. Tuota voi yrittää lieventää niin, että tarjoaisi aktiivisemmalle osapuolelle jonkun isomman pehmolelunkin (johon matatabia tai kissanminttua sisälle) leikkikaveriksi, niin että sitä saapi sitten retuuttaa ihan kunnolla — se saattaa rauhoittaa käytöstä toista kissaa kohtaan. Sinänsä rääkäisy ja sähinä leikin tuoksinnassa ovat kissan luonnollista käytöstä ja jos ”niskan päällä oleva” kissa siinä vaiheessa lopettaa leikin, se ymmärtää viestin ja tilanteella ei ole sen kauaskantoisempia vaikutuksia. Mutta mikäli näin ei ole, toinen kissa saattaa vaatia vähän extraa korvatakseen kovakouraisen leikin tarvetta 🙂
Miksi maapallo on pyöreä?
Koska kissat tykkää palloista ja niillä leikkimisestä!
Kiitos kysyneille, toivottavasti vastaukset tyydyttivät. 😉
0