Polku eläinkouluttajaksi alkoi

IMG 20211004 144452

Blogi on elellyt hiljaiselämää pitkään — syitä on useita, joista ehkä myöhemmissä postauksissa enemmän. Somessa meidän elämää on kuitenkin pystynyt jonkin verran kurkkimaan vielä. (Tsekkaa Pissasirkuksen Facebook ja Instagram) Keväällä päätin hiljaa mielessäni, että nyt kun minulla on siihen mahdollisuus, niin aloitan myös opinnot. Meikälikka siis haki ja omaksi yllätyksekseen myös pääsi aloittamaan eläintenkouluttajan ammattitutkinnon, … Read more

Kissan kesyttäminen on yhteisen kielen opiskelua

Blogi 2019

Villiintyneet ja populaatiokissat ovat erityisesti sydäntäni lähellä, kuten varmasti moni blogia seurannut tietää. Alkuun mietin, onko tässä mitään järkeä ja myöhemmin eksyin kesyyntymisestä koulutusaiheisiin.

Vuosien varrella olen tutustunut ihan huikeisiin kissapersooniin, joista kaksi jäikin meille omaan kotiinsa. Minulle on ihmetelty kissankuiskaustaitojani ja väitetty, että villiintynyt kissa ainoastaan oppii sietämään ihmistä, ja että muutos kesyksi kissaksi on täysin mahdotonta. Haluankin omalta osaltani nyt avata kesyyntymistä ja ehkä saada jonkun innostumaan; kissan kesyttäminen on taito, joka on mahdollista oppia.

Read more

“Mutta eihän se kesyynny”

Blogi 2016 0477.jpg

Meillä on tehty isoja edistysaskeleita. Pennut pääsivät viikko sitten lastenhuoneeseen ja toivottiin tietenkin vähän salaa, että josko se myrtsi-mammallekin olisi jotain vähän antanut. Ja eilen sitten kun tulin pentujen iltaleikkituokiota vetämään – mamma makasi ikkunalaudalla! Siinä se oli vielä vartin myöhemminkin ja seuraili katseellaan jälkikasvunsa huitomista, ninjapotkuja, kuperkeikkoja ja vaanimista. Minä olin lähinnä välttämätön paha, … Read more