Kissojen kertomaaTilapäiskotitoiminta

Lastenhuoneen vilinää: Suuret filosofit

Nyt kun vähäksi aikaa ennätän istua ja pohtia jotain muutakin kuin velvollisuuksia, esitellääs tuo lastenhuoneen Ryhmä Rämä.

Pentueen mamma steriloitiin juuri, kun oli lopettanut imettämisen, ja jatkaa ensi viikon jälkeen takaisin aiempaan kotiinsa. Nämä pennut jäivät siis tämän mamman viimeisiksi 🙂

Joskus bloggarille käy näin. Jää kissanpentujen tassun alle.

Mammalla on viisi penskaa, toinen toistaan riiviömpiä. Erehdyin joskus kun rämäpäät olivat pieniä, ajattelemaan että he ovat suuria ajattelijoita ja rauhallisia luonteeltaan… nytpä tiedän, kuinka väärässä olin. Nimet tulivat kuitenkin suurilta filosofeilta!

Pieni Myria-peikkotyttö oli hyvin samanlainen tapaus kuin meidän Tuhina vuosi sitten. Haettaessa pohdin jo pahinta ja mietin, selviääkö pentu ollenkaan. Painoa hänellä oli kolmannella viikolla surulliset 186 grammaa, ja jostain syystä tyttö ei päässyt maitobaariin tarpeeksi paljon, että paino olisi normaalisti noussut. Joten meillähän sitten taas lämmiteltiin tuttipulloa ja annettiin maitoa lisänä.

Myrian kanssa painossa tuli takapakkia kun neiti täytti 6 viikkoa, ja käytiin ihan eläinlääkärilläkin sitten nesteyttämässä ja pohtimassa. Antibiootit onneksi heti auttoivat ja paino lähti kohisten nousuun. Nyt Myria on samaa koko luokkaa kun puolet pentueesta, eli hienosti sittemmin kasvoi. Kyllä siinä taas hetken mietti worst case scenarioita kuitenkin. Myria on pennuista ainoa tyttö, loput neljä ovat poikia. Mutta ei hätää, kyllä tämä pieni peikkotyttö pärjää jätkien kanssa…

Voltaire (musta, pk) ja Locke (harmaa, lk) ovat pentueen vauhtijätkät. Molemmissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita… ja liian vähän aivoja 🙂 Näiden kanssa on tullut useita kertoja naamapalmuiltua, kun herrat menevät eivätkä kauheasti ajattele asioita.

Tämä lyhytkarvainen jätkä on Plato, josta koko pentueen nimeäminen lähti. Herra on luonteeltaan hyvin mietiskeleväinen, ja tuijotti pienenä suurilla sinisillä silmillään – hyvä ettei aivojen raksutusta kuullut ulos asti. Nyttemmin tällainen turha miettiminen on jäänyt pois.
Zeno, eli mahdollisesti tulevalta kotinimeltään Pyry, on taas joukon arkajalka. Samalla se on myös muita pentuja lähes pari sataa grammaa isompi. Nykyään Zeno ei ole enää ihan niin kauhean arka, mutta alussa pelkäsi kaikkea tuntematonta. Pikkuhiljaa hän on kuitenkin alkanut luottaa siihen, että ihmisiltä tulee paljon herkkuja 🙂 Zenolle onkin jo löytynyt oma koti, joskin muuttoa sinne lykätään siihen asti, kunnes herralta testit tulevat takaisin ilman klamydiaa!

Ja niin, se klamydia…

Klamydiasta voisin kirjoitella joskus ihan oman postauksen. Pennuilla se ei aiheuttanut meillä mitään sen ihmeempää, mutta kun flunssaoireet eivät helpottaneet normaalihoidolla, päädyimme ottamaan testit. Itse olin henkisesti valmistautunut, että testeissä nyt olisi ainakin caliki tai herpes positiivisena – ne kun ovat lähes aina tämäntaustaisilla kissoilla – mutta yllättäen molemmat niistä olivatkin negatiiviset. Pelkäsin pahimpana mykoplasmaa, joten sikäli onni onnettomuudessa, että kyseessä olikin ”vain” klamydia.
Klamydia on hoidettavissa kokonaan antibiootilla. Antibiootista käydään tällä hetkellä neuvotteluja millä jatketaan näiden pentujen kanssa, mutta konsensus kuurin pituudesta on kaikilla lääkäreillä sama: 28 päivää. Tällä hetkellä annettavaa antibioottia annetaan kaksi kertaa päivässä, joten meillä annetaan tällä hetkellä kaksitoista kertaa lääkettä päivässä 🙂 Toista se oli vielä toissaviikolla, kun koko poppoo sai silmätippoja 4-6 kertaa päivässä… Nyt onneksi silmäoireet ovat jo väistyneet.
Pennut ovat onneksi tällä hetkellä pirteitä ja elinvoimaisia. Ensi viikolla niillä tulee täyteen 12 viikkoa, mutta hoitoa jatketaan joulun jälkeisiin aikoihin asti. Sen jälkeen vielä otetaan uusintatesti ja rokotetaan, jos testi on puhdas. Eli pitkään saavat vielä odottaa luovutusta. 
Voihan vauvat! Kaikesta huolimatta poppoo on mielettömän hienoa porukkaa ja helppo lääkitä. Herrat ja neiti saavat meinaan lääkkeensä sormenpäästä Nutriplussaan upotettuna, ja hups vain se uppoaa sekunneissa. Kerrankin näin päin, muuten tuntuisi 28 päivän antibioottikuuri ihan tosi pitkältä

0
Tags:

One comment

  1. Noista kissaflunssan aiheuttajista kyllä kaikki muut on ihan kivoja, kunhan ei ole calici tai herpes. Meidän Nisun caici on onneksi tosi laimea ja osaan jo tunnistaa sen hengityksestä, koska se on aktivoitumassa ja osaan nitistää sen alkuunsa. Siis calicin, ei Nisua 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.