Kotona

Kakkakaappi eli hienostovessa

Ha! Vihdoin se on valmis!

Meinaan meidän kakkakaappi.

Mä kyllästyin siihen että kissanhiekkiksistä on tullut meillä ihan sisustuselementti, joten päädyin siihen, että jos muutkin osaa, kyllä mekin. Ja sitten alettiin Ikeasta etsiä kivannäköistä kaappia, johon mahtuisi ihan kivankokoinen hiekkis… 
Ja törmättiin Brusaliin! Nouto ei tosin sujunut ihan kuin elokuvissa, ja laskin että kolme kertaa haku meni puihin milloin minkäkin syyn vuoksi: eräällä kertaa autosta hajosi yksi sytytyspuolista kun oltiin lähdössä ja kerran päädyin päivystykseen kissan kanssa. Eli kovan onnen kakkakaappi on kuulkaa kyseessä.
Mutta 89 euroa (vai pitäisikö tähän laskea myös tuo auton remppa.. ?) myöhemmin meillä oli Brusali kokoamattomana olohuoneessa. Sitten alettiin sovittelemaan siihen myös vähän nätinnystä, eli Wuf.fista hankkimaani kissanluukkua. 
Rakas avopuolisoni hikoili kaapin kasaan (mun käsiini ei kannata luovuttaa mitään Ikea-kalusteita jos haluaa ne oikein koottuina valmiiksi) ja sahaili rei’än, sekä poraili kissanluukun vielä reikää kehystämään. Sitten voitiin päästää pedot irti.
Suuresta huolestani huolimatta meillä kissat pomppi ihan riemuissaan kaappiin ja takaisin ilman sen enempää houkuttelua. Jokin askelluslauta tuohon varmaan pitänee modata, että kissanhiekka jäisi varsinaisesti kaappiin, mutta sellainen on jo vissiin avopuolison päässä tekemistä vaille valmiina.
Kyllä rinsessojen nyt kelpaa. ♥

 

1
Tags:

2 comments

  1. Onpa mielenkiintoinen, ja kun kerran toimii, niin suorastaan upea keksintö!

  2. Toimii tosiaan ja kissat kyllä on ihan tykästyneet! Ja on toi eteinen paljon siistimmän näköinen kuin perus-kissanvessan kera.

Vastaa käyttäjälle Suvi Kivelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.