Kissojen terveyshuoltoKotona

Toipumista

Täällä meillä on totuttu kolmijalkaiseen Mörriin hienosti. Kissat eivät enää noteeraa jalan puuttumista ja Mörri itse kulkee todella näppärästi ilman neljättä tassuaan. Toipuminen on siis periaatteessa hyvässä mallissa.

Toki on takapakkiakin otettu. Yritettiin jättää eläinlääkärin ohjeistamasti kipulääke toissapäivänä, mutta kyllähän se heti näkyi kissan voinnissa, joten sen anto jatkui. Ja kyllähän opiaatin antovälin pidentyminen on myös näkynyt, joten siitäkään ei ole vielä päästy pois. Eihän Mörri ihan täysin oma itsensä ole.

Meidän pieni, ensimmäisenä-ovella-vastassa -kissamme on nyt kiipeilypuun torneissa piilossa, tai makoilee vessan lämmitetyllä laattalattialla päivät. Ennen niin itsevarma, kaikkien kaveri Mörrinkäinen kulkee nyt seinänviertä, koska pelkää avoimia paikkoja. Ja saa laittaa hännän koipien väliin, kun sen kantaa toiseen huoneeseen.

Toki tulee tuttu kehräys ja puskut sieltä, ja kohta häntä nousee itsevarmasti pystyyn, kun saa rapsutuksia oikeista paikoista. Mutta on se raastavaa seurata, kuinka meidän perheen aktiivisin tyyppi onkin yhtäkkiä päinvastainen.

Olen vakuutellut itselleni, että nyt on hei kulunut vasta 9 vuorokautta leikkauksesta. Itsehän, jos multa käsi tai jalka vietäisiin, pillittäisin varmaan yhä sängyssä synkistynyttä elämääni, kolhu omakuvaan olisi tosi kova. Kissa ei ehkä ajattele niin, mutta onhan se helppo kuvitella ettei tuollainen muutos ole kenellekään, oli ihminen tai eläin, helppo.

Ja kyllähän se sama vanha Mörri sieltä välillä pilkahtelee. Yhä edelleen ruokakupille yleensä tullaan ensimmäisenä. Kun puskutraktorimoodi käynnistyy, ei se lopukaan ennen kuin on pussailtu koko ihminen. Pienen pieniä valonpilkahduksia. Ihan varmasti uskon, että kun pikku hiljaa leikkauksen jälkeiset kivut loppuvat ja itsevarmuutta saavutetaan, ei tarvitse enää huolehtia. Mutta kyllä siihen saakka varmaan on sydän syrjällään.

Tikit poistellaan tiistaina, ja kuullaan sitten vähän jatkosta. Mörrihän jo itse avasi, paidasta huolimatta, muutaman tikin omatoimisesti. Onneksi ei mitenkään kamalasti päässyt purkamaan ja iho näyttäisi tulehtumattomalta. Paita oli ilmeisesti jossain vaiheessa viime yönä päässyt paljastamaan haavaa vähän liikaa. Desinfioitiin ja katsellaan tarvitseeko muuta nyt tehdä — toivottavasti ei. Mörrihän oman sterilaatiohaavansa ehti tulehduttaa (puvusta huolimatta) kahteen kertaan, eli historiaa tästä omatoimisesta näpertelystä on aiemminkin..

Päivä kerrallaan. Eipä tässä kait muutakaan voi.

13
Tags:

2 comments

  1. Voi… kunhan kipuja ei ole, niin toipuminen ja omaksi itseksi muuttuminen varppina onnistuu pian! Kivut on ikävin seuralainen…

  2. Teillä on takana kyllä niin iso leikkaus, että toipuminen tullee viemään pitkän ajan. Meilläkin piti Börjelle jatkaa opiaatien antamista senkin jälkeen, kun opiaattilaastari otettiin pois ja meillä leikattiin vaan kudoksia.

    Tsemppiä täältä teille, paraneminen etenee ihan varmasti, vaikka hitaasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.