Eilen kissaCorollan nokka suunnattiin kohti maakuntaa. Tampereelle tullessa saalista oli 23 kissaa — populaatio, jonka elämä mullistui kokonaan sekä kaksi orpopentuetta, joiden tulevaisuus muuttui oleellisesti.
Jos pystyt auttamaan, ota yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseesi. Apua tarvitaan: lähde tilapäiskodiksi, lahjoita ruokaa (varsinkin kissanpennun märkäruokaa tarvitaan jatkuvasti!), lahjoita rahaa eläinlääkärikustannuksiin tai vaikka jaa vain tietoa sterilisaatiosta tai sirutuksesta.
Syksy on virallisesti alkanut.




Hemmetti. Hitto. Helvata.
23 on ihan kamala määrä. Aivan kamala määrä.
Ja ei siinä ole vielä edes kaikki apua tarvitsevat.
Juu, tältä loukutuspaikalta on nyt haettu 17+6+12 = 35. Ja sinne jäi vielä kissoja, joista ainakin yhtä epäillään tiineeksi.