Eläinsuojelu

Pelasta mut pelastamiselta

Eläinsuojelutoiminta on tuotu yhä lähemmäs ja lähemmäs ihmistä. Tästä hyviä esimerkkejä ovat huikean suosion saavuttanut Facebook-ryhmä Eläintenpelastusrinki ja uudet eläinsuojeluyhdistykset, joita perustetaan monella aiemmalla katvealueella. Muutos on huomattava esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen — ja siitä sietää olla iloinen. On mahtavaa, että olemme siinä tilanteessa, että asiasta kiinnostuneita ihmisiä on yhä enemmän ja enemmän!

Yksi asia, mikä kuitenkin valitettavasti tässä myös korostuu, on innostuksen ja tietämättömyyden kombinaatio: eläimiä pelastetaan, monesti seurauksia tietämättä. Yhden yksilön pelastaminen ei kuitenkaan riitä, ja siihen hukkuu jokainen tekijä ennen pitkää. Lisäksi esimerkiksi lait tekevät asiasta paljon monimutkaisemman: et voi vaan hakea keltään eläintä pois tuosta vain. Monesti vain laitetaan hihat heilumaan, koska hommia tekemäänhän tänne on tultu. Se ei yksinkertaisesti riitä; se voi jopa pahentaa asioita isommassa mittakaavassa.

Jotta eläinten pelastamisesta edettäisiin varsinaiseen eläinsuojelutoimintaan, tarvitaan suunnitelma, miten toiminnasta saadaan eettisesti kestävää ja yhteisillä pelisäännöillä toimivaa. Sillä suunnitelmalla muokataan olemassa olevia vanhentuneita rakenteita, jotka hidastavat muutosta parempaan — ja ratkaistaan isompia, perustavanlaatuisia ongelmia.

Pitkän tähtäimen suunnitelmia, ei vaan loukuttamista

Kuvahaun tulos: projektin vaiheet

Kaikki alkaa aina tarpeesta ja innostuksesta: me pystytään tähän! Niin pystytäänkin. Mutta mikä on meidän toiminnan suurempi tavoite, kuin se yksilön pelastaminen? Miten voidaan ehkäistä, ettei sama tilanne toistu, ja joku toinen yksilö kärsi?

Tämä erottaa eläinten pelastamisen ja eläinsuojelutoiminnan. Eläinsuojelutoiminnan isompi tavoite on rikkinäisen systeemin kehittämisessä parempaan ja toimivampaan. Ja se laajempi näkökulma pitäisi pitää mukana myös siinä, kun haetaan vain yksi tai kaksi tiinettä kissaa populaatiosta. Kyllä, yksilön hätä on todellinen, mutta vain nämä yksilöt pelastamalla se vain aiheuttaa vain sen, että muut kissat korvaavat tyhjiötä lisääntymällä lisää. Tulipalojen sammuttelusta täytyy aina jollain aikajänteellä pystyä siirtymään tulipalojen ehkäisemiseen.

Kuulen jo mielessäni pienen äänen: no mutta kun ei ole resursseja muuhun. Vastaan sille kuten aina: resursseja saa aina lisää, kun vaan keksii keinot. Yksi keino on tehdä toiminnasta eettisesti kestävää ja vastuullista, jolloin se näyttäytyy houkuttelevana myös kanssaihmisille. Lisää ihmisiä tarkoittaa monesti myös lisää toimintaa, joka tarkoittaa lisää rahaa, lisää tilapäiskoteja ja lisää näkyvyyttä!

Asennemuutostyö on hidasta, mutta sitä nopeuttaa oleellisesti jos toiminta on johdonmukaista ja pohjautuu yhteisille pelisäännöille. Sen jälkeen tarvitaan vain viestin toistoa… toistoa… ja toistoa.

Vähän niinkuin eläinten koulutus, eikö?

Pitkän tähtäimen suunnitelma ei tarkoita, että yksilöt jäisivät jalkoihin

Yksi monista suomalaisen vapaaehtoisen eläinsuojelutoiminnan vahvuuksista on se, että toiminta on hyvin yksilöllistä. Kolikolla on toki kääntöpuoli: jos kymmenen yhdistystä taistelee samojen ongelmien kanssa eri paikkakunnilla, olisiko helpompaa yhdistää voimat verkostoitumalla ja tietoa jakamalla? No kyllä.

En tietenkään tarkoita, ettäkö se varsinainen ruohonjuuritason toiminta pitäisi jättää pois. Tämä teksti on tehty siksi, että haluan herätellä kaikkia niitä, jotka puurtavat tätä toimintaa yksin, close to the breaking point, että te ette ole itseasiassa yksin. Meillä on pitkään toimineita yhdistyksiä, joten teidän ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Pyytäkää apua ja miettikää tulevaisuutta. Mitä te haluatte toiminnaltanne viiden tai vaikka kymmenen vuoden kuluttua?

Jos haluatte, että pystytte auttamaan yhä enemmän ja enemmän yksilöitä, silloin suunnitelmallisuus ja strategia on teidän ystävänne. Se antaa teille mahdollisuuden kehittyä yhdistyksenä, lisätä resursseja järjestelmällisesti, vakiinnuttaa vapaaehtoisten jaksamista ja ehkäistä tietopulaa.

Byrokratia ja yhteiset pelisäännöt kuulostavat — tiedän — tosi tylsältä. Toiminta kehittyy kuitenkin vasta sitten, kun ne ovat kunnossa, sillä muuten se nojaa liikaa yksittäisille ihmisille ja yksittäisten ihmisten jaksamiselle. Opettele siis tiimipelaajaksi: et ole tässä maailmassa yksin. Eteenpäin ei tarvitse mennä kuin mummo lumessa.

Askelmerkit jatkoon

Nyt kun luit tämän tekstin ja mietit, mistä aloittaa, niin suosittelen ihan ensimmäisenä verkostoitumaan. Ota yhteyttä samoin ajatteleviin uusiin tai vanhoihin yhdistyksiin sekä lähde puhumaan yhteistyöstä.

Jos et ole aiemmin ollut yhdistyksen toiminnassa mukana, suosittelen etsimään lähimmän yhdistyksen, jossa voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Jos toiminta ei ole vielä suunnitelmallisella tasolla, sinä voit olla sen muutoksen alkuunpanija. Muista olla kuitenkin kunnioittava kanssaihmisiäsi kohtaan: ethän sinäkään haluaisi kuulla olevasi väärässä kun olet tehnyt parhaasi. Tämä meiltä unohtuu liian usein. Vastakkainasettelulla monesti tilanne saadaan vain kärjistettyä.

Tämä ei tule olemaan tämän vuoden ainoa artikkeli tästä aiheesta. Seuraavassa postauksessa pohditaan miten yhdistystoimintaa saadaan kehitettyä suunnitelmallisemmaksi sekä autettua vapaaehtoisia jaksamisessa.

8

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.