Kategoria: Kissojen kertomaa

Kissojen kertomaa

Mörrin aikajana

Neffi on saanut tässä blogissa varmasti eniten palstatilaa, ja Kirppuakin on varmasti tullut monessa postauksessa sivuttua. Mörri on kuitenkin jäänyt kissasisarustensa varjoon, ja ajattelin kertoa siitä ja sen "kesyyntymisestä" vähän kattavammin.Pieni sähinäpalleroMörri haettiin samasta paikasta kuin Neffi. Se on syntynyt Vapun aikoihin vuonna 2010 (eli noin kaksi kuukautta myöhemmin kuin Neffi) ja se muutti meille elokuussa 2010 ollessaan…

Kissojen kertomaaTilapäiskotitoiminta

Riepu

Olin kahvilla erään pesulaisen luona, kun puhelu tuli siinä kahdeksan aikaan illalla. Toiseen kissapuhelimeen oli soiteltu paikkaa orpopennulle. En edes aloittanut paikanetsimisrumbaa, koska tiedossa oli, että paikkoja vaan ei yksinkertaisesti ollut.Riepu tullessaanSoittelin Riepusta takaisin kymmenen aikaan illalla ja puhelimessa selvisi, että pentu tarvitsisi monista syistä paikan jo ennen seuraavan päivän puolta päivää. Kissan luovuttaja ei ollut sen alkuperäinen…

Kissojen kertomaaTilapäiskotitoiminta

Prinsessa Tuhina

Uskaltaisikohan sitä... ?Meillä on asunut saunalla salaisuus. Tai pieni ihme. Kuinka sitä haluaakin sanoa. Keskiviikkona 30.7. meille muutti hätämajoitusasiakkaita kylppäriin ja perjantaina 1.8. klo 9.30 huomasin kylppärin pääluvun lisääntyneen yhdellä. Kädethän siinä tärisi, kun toruin emoa ja siirsin uuden, erittäin pienen asukkaan hiekkalaatikosta pyyhkeille ja kuivailin pikkuneidin. Syntymäpaino oli 50 gramman kieppeillä.Neiti on meidän ihka oma pieni ihmeemme.…