Ja niin taas joulu joutui…

Terveisiä maalta. Lähdettiin osittaisella kokoonpanolla tänä vuonna ja ihanat hoitajat hoitavat pesueet kotosalla. Kiitos siis Kissakolmio ja Pauliina joulunajasta, jonka saan viettää rauhassa Pohojammaalla! Nyt on aika esitellä blogissa myös tämä kaunokainen eli Ilona – oikealta nimeltään RaReCoon’s BlackHoleSun. Hän on meidän oman Kirpun täti ja muutti siis Kirpun kasvattajalta äidille ja isälle pitämään Raipe-herralle … Read more

Liikaa kissoja on liikaa kissoja

Jumaleisson on ollut vauhdikas syksy. Bloggaaminenkin on taas hetkeksi jäänyt, kun on pitänyt kiitää paikasta toiseen. Laskeskelin, että tältä vuodelta ajokilometrejä on eläinsuojelyhdistyshommissa tullut pelkästään mulle jo päälle 4 000 kilometriä. Auto-parka. Vauhdikasta on ollut myös kotona, koska meille saapui hätäsijoitukseen pian Ämmien ja Irenen jälkeen myös toinen pentue. Hätäsijoitus on nyt vähän venähtänyt – siellähän … Read more

Kaverikuva

Yritin ottaa meidän rouvapariskunnasta kaverikuvaa Pesun kalenteriin. Mallit oli kaikkea muuta, paitsi keskittyneitä ja suopeita moiselle touhulle. Herkkuja! Kyl kiitos! – Viuhti  Hei hoi se kamera on täällä! No ei ny tarvis tulla ihan iholle sen kameran kanssa… kyl mä tiedän olevani kaunis. – Tiuhti Ei tullut nyt meidän kuvista tarpeeks hyvää helmikuun ystävänpäivä-kuvaa. Heidän … Read more

Tassutellaan osa 1

Kenen pienet tossukat? No mun tietenkin! Osaan mä myös muuten poseerata. T. Metku Meemi ei jaksanut näyttää tassua, näytti kieltä sen sijaan. Same thing, right? Metalta irtos ihan kunnon tassupose. Mut hei, kenen nää isot valkoiset tassut on? Melka-mamma on kaunis ja sievä pieni teiniäiti.  Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Ai tämmöset on ihmisen tassut? Miks … Read more

Muuttokuulumisia

Niin, se muutto. Sain vastata ainakin yhdenlaisiin kysymyksiin, kun päädyttiin hankkimaan kolmio. Onko tulossa perheenlisäystä? No ei ole. Ainakaan ihmissellaista. Pääsyy, miksi halusin kolmion, oli lisätila omalle laumalle. Meidän edellinen kaksio oli neliömäärästään huolimatta (50 neliötä) melko pieni viidelle kissallekin vakituisesti (plus hätäpaikka-hoitolaiset), ja siinä huomasi kyllä omat rajoitteet niin tilapäiskotitoiminnalle, kuin myös oman lauman … Read more