Arkea osa 2: 10 kilon leipäpussi!

Tänä lauantaiaamuna 3. toukokuuta kello seitsemän viisikymmentä heräsin ja säikähdin että miksi kello ei ole herättänyt, myöhästyn töistä! Pitkät viikot (kyllä, arkivapaista huolimatta) ovat nähtävästi tulleet myös uniin. No, onneksi kello seitsemän viisikymmentäyksi sain takaisin unen päästä kiinni ja nukuin onnellisena puoli kahteentoista, jolloin kissojen kärsivällisyyttä oli venytetty jo ihan liikaa ja alkoivat tavarat lennellä … Read more

Arkea osa 1: Nukkumapaikkojen valtaamista

Neffi haaveilee ulkoilmailusta.  Näyttäis siltä, että haasteelta ei voi välttyä… edes blogimaailmassa 😉 Parasta ikinä! haastoi meidät kertomaan arjesta viiden päivän ajan. Meillä oli eilen vähän hulinapäivä vapuksi: meidän tilapäistäkin tilapäisempi sauna-akselin asukki lähti uuteen tilapäiskotiin lähes kahden viikon meillä olon jälkeen. Miten voi olla näin tyhjää, kun asunnossa on “vain” se viisi kissaa?! Hassua, … Read more

Aprillipäivää

Neffin lääkelista näyttää tältä. Pitää muistaa ruksata kaikki, ettei jää joku antamatta. Yhdet hutipissat ovat tulleet, mutta nekin laatikon eteen, eli voisin kuvitella että laatikko oli neidille liian likainen (kipeänä Neffi etsii pehmeän paikan). Amazonilta tuli ylläripaketti nopeasti – ostin nämä viime viikolla. Innolla näiden kimppuun siis!

Laukkuepisodi

No, kai nyt sitten turvallisesti voi sanoa, että olen crazy catlady. Käsilaukussani on nimittäin kissanpissaa. Kuten arvata saattaa, täällä siis on pissasirkus valloillaan. Kaksi kuukautta sitä pissatonta autuutta kestikin taas. Kuukausi sitten Neffistä otettiin näyte ja kissa oli sen näytteen perusteella ihan terve. Niin siinä vain kävi, että tänään pistettiin kissa laatikkoon ja eikun nokka … Read more