Riepu

Olin kahvilla erään pesulaisen luona, kun puhelu tuli siinä kahdeksan aikaan illalla. Toiseen kissapuhelimeen oli soiteltu paikkaa orpopennulle. En edes aloittanut paikanetsimisrumbaa, koska tiedossa oli, että paikkoja vaan ei yksinkertaisesti ollut. Riepu tullessaan Soittelin Riepusta takaisin kymmenen aikaan illalla ja puhelimessa selvisi, että pentu tarvitsisi monista syistä paikan jo ennen seuraavan päivän puolta päivää. Kissan … Read more

Mörri-tuholainen

Meillä on jo jonkin aikaa ollut vähän ongelmallinen tilanne huushollissa. Tilapäiskotien vähyyden vuoksi meillä on ollut hetken aikaa jo Muru-kissa omissa tiloissaan. Muru on haastava luonteeltaan ja vaatinut paljon aikaa ja energiaa meiltä palvelijoilta. Nykyään sen voisi päästää jo muiden kissojen kanssa kontaktiin, mutta koska ensitapaamiset eivät menneet kovin hyvin oman kissamme vuoksi, ollaan päädytty … Read more

Leikitätkö kissaasi oikein?

Olen jo pitkään etsinyt hyviä kissatietokirjoja – suurin osa, mitä olen lukenut, kattaa kissan perushoidon, mutta saattaa sisältää mielenkiintoisia neuvoja ja jopa virheitä kissanhoidossa. Siksi en ole hankkinut vielä yhtäkään omaksi, ennen kuin minulle suositeltiin kirjaa nimeltä Starting From Scratch. Meillä ei ole ollut lähtökohtaisesti arkoja tai minun mielestäni käytöshäiriöisiä kissoja. Olen kuitenkin tavannut mielenkiintoisia … Read more