Kakkakaappi eli hienostovessa

2016 04 19 2B20.57.50.jpg

Ha! Vihdoin se on valmis! Meinaan meidän kakkakaappi. Mä kyllästyin siihen että kissanhiekkiksistä on tullut meillä ihan sisustuselementti, joten päädyin siihen, että jos muutkin osaa, kyllä mekin. Ja sitten alettiin Ikeasta etsiä kivannäköistä kaappia, johon mahtuisi ihan kivankokoinen hiekkis…  Ja törmättiin Brusaliin! Nouto ei tosin sujunut ihan kuin elokuvissa, ja laskin että kolme kertaa haku … Read more

Kissojen aktivointilelu

Blogi 2016 7231.jpg

Ihan ekana tärkeimmät: Meillä on aika negatiivista sakkia! Meinaan että klamydianegatiivista! Suurten filosofien Synolux-kuuri siis toimi ja nyt aletaan sitten koteja etsimään ihan urakalla. Kaksi pennuista onkin jo varattu ja Zeno ja Voltaire, eli uusilta nimiltään Toivo ja Mauno, lähtevät alustavasti ensi viikolla jo omaan kotiinsa. Meidän omat kissat taas on päättäneet, että sais se … Read more

Ja miksi ne kissat leikataan

Moni tätäkin blogia lukenut on varmaan tajunnut, että olen yleensäottaen kissan leikkauksen puolesta. Kolme vuotta sitten kuitenkin otin sijoitukseen meille maine coon -prinsessan Kirpun, ja kasvattajan kanssa allekirjoiteltiin kahden pentueen sijoitussopimus. Suuri citysaalistaja Kirppu: SE ON KÄRPÄNEN!!!! Kirpun pentusuunnitelmat olivat alkuun aika vedenpitävät, sitten alkoi tulla vaikeuksia matkaan. Nyt kun kolmen vuoden rajapyykki (toinen sopimuksen … Read more

Taikalaatikko

Tänään lattialle nostettiin taikalaatikko. Se veti heti ensimmäisen uhrinsa ansaan. Laatikon vapauduttuessa sitä kävi haistelemassa useampikin katti ja jälleen toinenkin kissa joutui sen armoille. Onneksi Kirppu säästyi. Todiste siitä, että Kirppu on henkisesti koira: Siis täh, haluuksä mun menevän tonne? Miksi? Täytyy sanoa, että ihan joskus vaan nää kissajutut menee multa täysin ohi. 

Arkea osa 2: 10 kilon leipäpussi!

Tänä lauantaiaamuna 3. toukokuuta kello seitsemän viisikymmentä heräsin ja säikähdin että miksi kello ei ole herättänyt, myöhästyn töistä! Pitkät viikot (kyllä, arkivapaista huolimatta) ovat nähtävästi tulleet myös uniin. No, onneksi kello seitsemän viisikymmentäyksi sain takaisin unen päästä kiinni ja nukuin onnellisena puoli kahteentoista, jolloin kissojen kärsivällisyyttä oli venytetty jo ihan liikaa ja alkoivat tavarat lennellä … Read more

Arkea osa 1: Nukkumapaikkojen valtaamista

Neffi haaveilee ulkoilmailusta.  Näyttäis siltä, että haasteelta ei voi välttyä… edes blogimaailmassa 😉 Parasta ikinä! haastoi meidät kertomaan arjesta viiden päivän ajan. Meillä oli eilen vähän hulinapäivä vapuksi: meidän tilapäistäkin tilapäisempi sauna-akselin asukki lähti uuteen tilapäiskotiin lähes kahden viikon meillä olon jälkeen. Miten voi olla näin tyhjää, kun asunnossa on “vain” se viisi kissaa?! Hassua, … Read more