Neffin tarina

Pissantorjunta-aseet

Olen jo edellisissä postauksissani kertonut, kuinka Neffin pissailu oli aika pitkälle rajoittunut pehmeisiin paikkoihin: vaatekasat, sänky, sohva, kengät, lopuksi jopa matot. Kun pissaus ei vaan ottanut rauhoittuakseen, päädyimme suojaamaan näitä paikkoja.

Numero yksi pissakissataloudessa on ehdottomasti muovilakana. Näitä ihmeellisiä keksintöjä saa esimerkiksi Anttilasta, Kodin1, Ikea.. Varmasti muistakin kaupoista, missä myydään lakanoita. Ne ovat tarkoitettu lähinnä sängynkastelun estämiseen pienillä lapsilla ja vanhemmilla ihmisillä, mutta toimivat erinomaisesti myös pissakissataloudessa. Kissanpissan haju on todella inhottava ja patja menee usein vaihtoon, mikäli sitä ei voi pestä (runkopatjat hyvänä esimerkkinä).

Meillä onneksi sijauspatja on hyvä pestä, mutta ei sekään helppoa ole. Pesulat eivät ota sijauspajoja pestäväksi vaahtomuovisisällyksen vuoksi, sillä se ei kestä tasopesua tai mitään muutakaan rankempaa toimenpidettä. Meillä sijauspatja on sen verran iso 120 cm sängyssä, että sitä ei koneessa pestä, joten ainut vaihtoehto oli ensin kastella koko patja suihkun lattialla ja kaataa pesuaineet siihen sekä huuhdella. Tämä tehtiin useampaan kertaan niin, ettei kissan pissa enää haissut – ja arvatkaapa vain, mikä työ siinä oli!

Joten muovilakanat ovat ehdottomia. Niitä kannattaa olla useampi varalle sänkyyn, mikäli siinä käydään pissalla, niin että voi laittaa uuden tilalle ja vanhan pesuun (kyllä, ne voi pestä normaalisti pesukoneessa). Parhaiten hammastenkiristykseltä säästyy, kun muovilakanan vetää koko sängyn ”päälle”, eli sängyn ollessa pedattuna siihen päälle päiväpeiton asemesta. Mikäli rumuus on nou nou, voi koko hökötyksen päälle sitten laittaa päiväpeiton. Tada!

Lisäksi, voit pitää kissan pois sängyltä – mutta vahinkoja voi sattua silti.

Numero kaksi on ehdottomasti PissiPois-niminen aine, jota Suomessa jälleenmyy Musti ja Mirri. Aine on melko kallista ja haisee kuin hyttysmyrkky, mutta se toimii. Pahimpana pissa-aikana meillä pestiin jopa lattiat sillä. Lattioiden lisäksi sohva on saanut aimo annoksen, ja olen johonkin pissapyykkiin käyttänyt sitä jopa huuhteluaineena. PissiPois hajottaa hajumolekyylit ammoniakista ja näinollen pissa ei enää haise. Hyttysmyrkky haisee kylläkin, hetken verran, mutta haju laantuu noin viikossa. Kissaa se ei pitänyt sohvalta pois, mutta kun tajusimme kuinka kätevää on verhoilla sohva muovilakanaan, niin tämä ei haitannut enää niin paljon.

PissiPois-tiiviste on edullisempaa kuin varsinainen laimennettu suihke, ja hyvin riittoisaa. Meilläkin sitä kuluu paljon, mutta maksoin puoli vuotta sitten tiivistepullosta 27 euroa ja sitä on edelleen melkein täysi pullo, vaikka viikoittain joudutaan käyttämään.

Numero kolmosena voidaan pitää tarpeeksi hiekkalaatikkoja. Kissa on pohjimmiltaan siisti eläin ja haluaa tehdä tarpeensa paikkaan, mihin se voi ne peittää. Koska kissa ei ole kuitenkaan laumaeläin, se ei välttämättä halua käyttää ”yleistä vessaa”, vaan voi haluta oman vessan. Usein eläinlääkärit suosittelevat pissakissatalouteen vessoja kissojen määrä + 1, eli meillä kolmelle kissalle neljää vessaa. Tällä yritetään välttää se ongelma, että kissa välttää vessaa toisen kissan hajun vuoksi.

Muista myös, että vessan tulee olla kissalle miellyttävä. Harva ihmisistäkään tykkää likaisesta yleisestä vessasta! Kissan vessan tulee olla puhdas ja hiekan tulee olla kissalle mieleistä. Usein hiekan vaihtelut aiheuttavat hutipissailua, sillä kissa ei enää ”löydä” vessaansa. Esimerkiksi kristallihiekka ja pelletit eivät ole ollenkaan hiekkaa, jolloin kissa ei välttämättä tajua, että niihin pitää pissata. Paras hiekka kissan kannalta on mikrohiekka, sillä se muistuttaa eniten sitä hiekkaa, mihin kissa lajityypillisesti tarpeensa tekisi. Mikrohiekka on myös helppohoitoista ja sitoo hajuja. Kallista se on, mutta sitä myös kuluu vähemmän kuin nk. normaalia mikrohiekkaa.

Koppivessa voi olla joillekin kissoille kauhistus, varsinkin jos siellä on kokenut esimerkiksi virtsatulehduksen aiheuttamana pissaamisen sattumista. Neffi totaalikieltäytyi koppivessoista virtsatulehduksen jälkeen, ja ongelmahan se oli, koska molemmat vessat olivat meillä ”umpinaisia”. Ongelmaan löytyi kuitenkin hyvin, hyvin helppo ratkaisu: iso laatikko. Kävimme Citymarketissa kesän lopulla, kun hutipissailu jatkui ja jatkui, ja mukaan tarttui avoin 70 x 30 x 30 sängynaluslaatikko 11 euroa. Täytimme tämän mikrohiekalla ja yllättävää kyllä, hutipissailu loppui seinään.

Umpinainen vessa voi myös haista likaiselta kissan nenään, joten jos haluat väkisin sen pitää, muista myös puhdistaa kopin sisäosa usein esimerkiksi kloriittiliuoksella. 

0
Tags:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.