Alkoi pari viikkoa sitten, kun sängyltä löytyi pissat. Katsottiin puolison kanssa toisiamme epätoivoisesti, koska muovilakana oli unohtunut päiväpeiton alta pitkän kuivan kauden jälkeen. Pesuun meni samalla kertaa patja, peitto, lakana sekä päiväpeitto. Tulipa pestyä.
Hutipissoja ei kerinnyt tulla kuin kolme viikon aikana, ja sitten kiikutettiinkin jo -17 asteen pakkasessa pissanäytettä eläinlääkärille. Samana iltana sain soiton, että jälleen on kiteitä virtsassa ja tulehdusarvot koholla. Tämä meinasi antibioottikuuria ja liuotusruokaa, jota Neffi niin rakastaa vihaa.
Tiedättekö sen suosikkiruoan, jota syö itsensä ähkyyn asti ja sen jälkeen ei pysty ikinä vilkaisemaan päinkään? Itselläni on näin käynyt muutaman ruoan kanssa. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu syödä kahta eri makua saman merkin ylläpitoruokaa yli puolen vuoden ajan. Ei ihmekään, jos alkaa tökkiä.
Ostin siis eri merkin liuotusruokaa, koska kuvittelin, että kun ylläpitoruoka aiheuttaa yäks-reaktion eikä kissa sitä tykkää syödä, on parempi, jos kokeilee jotain muuta heti aluksi. Väärin.
Tyttöä ei sitten olisi vähempää voinut kiinnostaa Royal Caninin S/O kahdessa eri märkäruokamaussa tai nappuloina. Kastike nuoltiin päältä, mutta muuhun ei koskettukaan. Ei vaikka kupille nostettiin useampaan kertaan, lämmitettiin, lisättiin muuta ruokaa sekaan… Nappulat tulivat kolmena oksennuksenakin ylös. Viimeisessä tapauksessa kupista hävisi taas kastikkeet. Kissa ei tuolla menolla kauan elossa pysy, joten kolmantena yrityspäivänä Neffi sai jo sitten vähän ”normaalia” ruokaa. Jota sitten vedeltiin kuin viimeistä päivää.
Jos joku vielä kertoo mulle, ettei kissa itseään ruokakupin ääreen tapa, niin voin vaan sanoa, että kokeilepa itse syödä inhokkiruokaasi monta ateriaa putkeen. Ei mene alas, ellei pakota, ja en nyt ihan viitsinyt lähteä ruiskuruokintatiellekään.
Soittelin useammalle Tamperelaiselle eläinklinikalle, joilla yhdellä oli varastossa märkäruokaa, mitä ei oltu vielä kokeiltu. Kaikki muut ollaan kokeiltukin aiemmilla kerroilla, eikä mikään Neffille oikein ole kelvannut. Myöskään kuivaruoka (kokeiltu Hill’s, Specific x 2 ja RC) ei enää mene, vaikka ennen se oli sitä herkkua. Hain pari purkkia kokeeksi ja kun näytti kelpaavan – erittäin hyvin vieläpä – pistin tilaukseen saman tien 24 samanmoista. Maanantaina on haku.
Niin. Että tällasta tänään.
Hutipissat x 3 7pv:n aikana
Ruoka: Hill’s s/d Dissolution, liver-maku
Muut: Antibiootit, 4. päivä kuuria