Kotona

Ja niin taas joulu joutui…

Terveisiä maalta. Lähdettiin osittaisella kokoonpanolla tänä vuonna ja ihanat hoitajat hoitavat pesueet kotosalla. Kiitos siis Kissakolmio ja Pauliina joulunajasta, jonka saan viettää rauhassa Pohojammaalla!

Nyt on aika esitellä blogissa myös tämä kaunokainen eli Ilona – oikealta nimeltään RaReCoon’s BlackHoleSun. Hän on meidän oman Kirpun täti ja muutti siis Kirpun kasvattajalta äidille ja isälle pitämään Raipe-herralle seuraa vuonna 2013.

Ilona oli hurjan järkyttynyt, kun paparazzit kuvasivat joulunakin. Jopa niin järkyttynyt, että herkän neidin kieli jäi pesutilanteessa ulos.

Ilonan piti jäädä kasvattajalleen alkuperäisesti, mutta ei ikinä oikein sopinut laumaan ja stressasi muista kissoista, joten kun äiti kertoi Raipen kaverintarpeesta, osasin heti ehdottaa molemmille osapuolille kokeellista järjestelyä. Kahden viikon koeaika meni hienosti, Raipesta ja Ilonasta tuli melko nopeasti kaverit ja Ilonan muutto Tampereelta maalle muuttui pysyväksi. Illu kuitenkin jäi pysyväksi citykissaksi siinä mielessä, että hän tekee maine coon -tyttöjen juoksuennätyksen ulkoiluhäkiltä takaisin talon ovelle, jos joutuu valjastelemaan tuon hurjan parin kymmenen metrin matkan… 🙂

Kaunokainen on luonteeltaan vähän ujo uusia ihmisiä kohtaan, ja on jatkuvasti äänettömällä – neidin ainoa maukuääni on ”kääh”, jota käytetään tilanteesta riippuen joko pitkänä tai pienenä piippauksena. Illu on ihana nukkumiskaveri ja kehrää omaan persoonalliseen tapaansa, kun vaan oppii ensin luottamaan kyseiseen ihmiseen.

Jouluterkut siis Ilonalta ja Raipelta, joista jälkimmäinen ei oikein tänään ollut kuvaustuulella!

0
Tags:

One comment

  1. Saattaa olla, että paparazzaan teillä huomenna 😉 Tai siis tänään. Koska hups, kello onkin jo melkein viisi aamuyöllä.
    t. lomalla on kivaa

Vastaa käyttäjälle Kissakolmio Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.