Avainsana: lääkintä

Neffin tarina

Jouluressit

Neffin ensimmäinen "aalto" vaivoja saatiin päätökseen elokuussa 2011, kun eläinlääkäri totesi kissan terveeksi: bakteereja ei löytynyt, kiteet olivat liuonneet ja kissa ei enää pissannut huti. Saatiin myös kovat kehut kissan käytöksestä, koska sehän rakasti käydä Ahlmannin klinikalla ja muisti hurista joka kerralla aina yhtä paljon. Mukaan otettiin ylläpitoruokaa Specificiltä ja Royal Caninilta, jolla piti vaivaa hoitaa muutama kuukausi…

Neffin tarina

Lääkärissä käydään

Lääkärikäyntejä siunaantui kesälle 2011 jumalattoman monta, mutta yksi jäi mieleeni.Tampereen Ahlmannilla kävimme toukokuussa ensimmäisen kerran Neffin virtsavaivojen takia ja saimmekin hyvät ohjeet ja tukihoidon. Lisäksi eläinlääkäri kertoi mitä muuta voisimme tehdä, että laatikosta tulisi jälleen kivempi paikka pissata. Kävimme Alhmannilla myös ennen juhannusta kontrollikäynnillä, jolloin virtsassa olleet kiteet näyttivät jo vähän liuonneen ja tulehdus oli kokonaan hävinnyt.Lähdimme juhannukseksi…

Neffin tarina

Akuutti kystiitti ja virtsakiteet – the problem

Diagnoosiksi Neffi sai tuolla toukokuisella eläinlääkärikäynnillä "akuutti kystiitti ja virtsakiteet".Virtsakiteet, eli virtsan väkevöitymisestä aiheutuneet kiteet (pidemmälle menneissä tapauksissa puhutaan virtsakivistä) aiheuttavat sattumista virtsaamisen aikana. Ne johtuvat usein siitä, että kissa ei saa tarpeeksi nestettä ja virtsa pääsee siis väkevöitymään (ominaispaino nousee). Se, ettei kissa saa tarpeeksi nestettä on seurausta varmasti monenlaisista tilanteista.Kissa on aavikkoeläin, ja sillä ei ole…