Avainsana: kiteet

Ajattelin tänäänPissaongelmat

Omistaja, vaadi hoitosuunnitelma

Olen saanut useammalta taholta tietoon tapauksia, joissa pissaongelmaista kissaa on hoidatettu sadoilla euroilla per laaki useilla eri kerroilla, lopputuloksen ynnäytyessä tuhansiin euroihin. Varsinaista ratkaisua ei kuitenkaan ole aiheeseen saatu, vaan joka kerta tehdään samat jutut ja hoidetaan oiretta. Omistaja helisee, kissan olo ei helpota ja lompakko köyhtyy. Ja kuulemastani päätellen tämä on vieläpä varsin normaalia; kieltämättä, kun Neffin…

Neffin tarina

Pyykkipäivä

Meillä on asunnossa vähän ollut muutoksia, samoin laumassa. Olen kokoajan vähän odottanut, koska meillä sirkus taas alkaa - ollut vähän kuin tyyntä myrskyn edellä.Koska mitään ei ole tapahtunut, Neffi on saanut vähän hövelimmin käydä myös muiden kupeilla tässä jo viikon verran.Virhe.Tänään kävin hakemassa jälleen pissantorjunta-aseita, eli uutta ruokaa Neffille ja Calmexia liuoksena (aiemmin meillä oli pienelle koiralle tarkoitettuja…

Kissojen terveyshuolto

Hintaviidakko

Yleensä ensimmäinen kysymys on että no paljonkos se lääkäri sitten tulee kustantamaan. Totuushan on, että eläimen pito ja hoitaminen maksaa. Neffille vaivat alkoivat, kun vielä opiskelin ja elin vielä täysin opintotuen varassa, ja vaikka olinkin jo vähän varautunut säästämällä rahaa eläinlääkärikäynteihin, tuli se silti inhottavana yllätyksenä, kuinka paljon pissavaivojen hoitoon tulee laitettua rahaa.Hinnat ovat muistikuvia, eivät siis tarkkoja…

Neffin tarina

Sirkuksen kesä

Kesää on vietelty pääosin pissattomana, mikä on ihan huimaa menestystä kevääseen verrattuna. Tai oikeastaan ihan koko vuoteen verrattuna. Se jos mikä on ollut niin ihanaa, etten ole jaksanut blogiaakaan hirveästi päivittää ;)Neffi ulkoilemassaNo, pissat palasivat tuossa juhannuksen jälkeisenä aikana taas hetkeksi, kun käytiin maalla yksi matto pissaamassa ja sohvalla sitten seuraavana päivänä. Kiteitä siellä varmaankin oli, testasin hutipissoista pH:n pH-liuskoilla:…

Neffin tarinaPissaongelmat

Pissanäytteen ottamisesta

Niinhän se meni, 14vrk Synolux-kuuri. Kuuri loppui tasan viikko sitten keskiviikkona, ja tosiaan alkoi 4 tbl vuorokaudessa -annostuksella, eli ei mistään kevyestä kuurista ollut kysekään. Kuurin loppumisesta seuraavana päivänä eli torstaina Neffi kävi pienellä pissalla laatikon eteen, vaikka oli ollut koko kuurin ajan melkein täysin sisäsiisti kahta poikkeusta lukuunottamatta.Perjantaina käytiin pissaamassa sohvalle useita kertoja (kaveri parka, hän oli…

Neffin tarina

Lääkärissä käydään

Lääkärikäyntejä siunaantui kesälle 2011 jumalattoman monta, mutta yksi jäi mieleeni.Tampereen Ahlmannilla kävimme toukokuussa ensimmäisen kerran Neffin virtsavaivojen takia ja saimmekin hyvät ohjeet ja tukihoidon. Lisäksi eläinlääkäri kertoi mitä muuta voisimme tehdä, että laatikosta tulisi jälleen kivempi paikka pissata. Kävimme Alhmannilla myös ennen juhannusta kontrollikäynnillä, jolloin virtsassa olleet kiteet näyttivät jo vähän liuonneen ja tulehdus oli kokonaan hävinnyt.Lähdimme juhannukseksi…

Neffin tarina

Akuutti kystiitti ja virtsakiteet – the problem

Diagnoosiksi Neffi sai tuolla toukokuisella eläinlääkärikäynnillä "akuutti kystiitti ja virtsakiteet".Virtsakiteet, eli virtsan väkevöitymisestä aiheutuneet kiteet (pidemmälle menneissä tapauksissa puhutaan virtsakivistä) aiheuttavat sattumista virtsaamisen aikana. Ne johtuvat usein siitä, että kissa ei saa tarpeeksi nestettä ja virtsa pääsee siis väkevöitymään (ominaispaino nousee). Se, ettei kissa saa tarpeeksi nestettä on seurausta varmasti monenlaisista tilanteista.Kissa on aavikkoeläin, ja sillä ei ole…