Meillä on Mörrin kanssa aika erityinen suhde. Se pieni, sähisevä, musta luimiva pentu kuljetuskopassa, jonka otin Neffille kaveriksi.. En olisi ikinä ajatellut, millainen siitä kehittyisi. Puskeva, pussaava, rakkauspallo. Kehruutyttö. Reipas pieni ulkoilija.
En voi edes kuvitella nyt elämää ilman sitä. Ja silti, lemmikkien elämä yleensä on aika lyhyt ihmisen elämään verrattuna. Mörri on nyt seitsemän vuotta.
Kuten ehkä arvaatte, täällä ei olla kauhean onnellisissa fiiliksissa näin jouluna. Aatonaattoillalla tutkin Mörrin jalat jälleen, ja operoidusta jalasta löytyi kaksi kasvainta. Pyhien vuoksi lääkäriin pääsee ajalle vasta torstaina, eli sinne saakka on nyt elettävä epätietoisuutta.
Toinen kasvaimista on laakea ja leveä, arpikudosmainen massa kyynärnivelen päällä. Toinen pieni puuhelmi ihon alla, vähän eri kohdassa kuin missä operoitu patti. Ja nyt tänään olin havaitsevani uuden, kolmannen, pienen puuhelmen. Viime maanantaina näitä ei vielä ollut — olen varma, koska silloin viimeksi olen jalat tarkastanut.
Möltti leikattiin helmikuussa ja silloin puhuttiin lääkärin kanssa, että jos kissa oirehtii yskällä, kuvataan keuhkot ja tarkastetaan, ettei etäpesäkkeitä löydy sieltä. Ja muutenkin jalkaa tulee seurailla, koska usein pahanlaatuiset kasvaimet uusivat leikattuun kohtaan hyvin nopeasti jos uusiutuvat. Ja nyt ne sitten uusivat. Lääkäri sanoi jo viimeksi, että jos kasvain uusii, jalan amputoiminen on käytännössä ainoa keino estää syövän eteneminen. Kaikeksi onneksi tämä laji kasvaimia on pahanlaatuisuudestaan huonoja leviämään muihin raajoihin. Nyt on kaksi päivää tutkittu eturaajan amputaatiomahdollisuuksia jenkkifoorumeilta. Mutta on myös mahdollista, että kasvain on jo levinnyt muuallekin, eikä amputaatio ole mahdollisuus. Silloin ainoa ratkaisu on valitettavasti kissan kunnon tarkkailu ja eutanasia, ennen kuin tilanne ehtii huonommaksi.
Nyt sitten mietin, onko meillä vuodenvaihteessa yksi oma kissa vähemmän, vai yksi tripaw enemmän. Se selviää torstaina keuhkoröntgenkuvista.
Seitsemän vuotta sitten suurin pelkoni on se, oppiiko Mörri ikinä luottamaan kunnolla ihmisiin. Pieni musta kissanpentu on tuonut meille onnea, rakkautta, kehräystä, kakkaa, pissaa, kissanruokaa, oksennuksia, lisää kehräystä, kissankarvoja tyynyllä.. ja murhetta. Sitä murhetta niin maan pirusti. Sitä en osannut ottaa huomioon. Tuskimpa kukaan tuoreista kissanomistajista osaa.
Taidampa lähteä valjaslenkille tuon mun pienen reippaan ulkoilijan kanssa, joka ei vielä ymmärrä, miksi mamma nielee itkua ja antaa extrakinkkua.
Muut postaukset kasvamesta:
Möltti
Sairastupa
Erikokoiset tossut
Tulos
Voi Mörri! 🙁
Voimaa teille!
Voi Riksu <3 Ei, ei teilläkin!
Tiedät, että mä olen todella, todella pahoillani ja tiedän, miltä just nyt teistä tuntuu. Ihan älyttömästi voimia ja tsemppiä.