Kissojen kertomaaPopulaatiokissatTilapäiskotitoiminta

7 vuotta tilapäiskodissa — Murun tarina

Muru on yksi niitä harvinaisia, jotka viettivät yhdistyksellä hyvin pitkään — lähes seitsemän vuotta. Syytä me voimme vain arvailla. Kotioloissahan Murua ei oikein erottanut kesystä, ellei sitä mennyt silittämään. 

Muru tuli kesällä 2013 itseasiassa meidän saunaan loukutuspaikalta, josta loukutettiin yhteensä 66 kissaa parin vuoden operaation aikana. Muru arvioitiin silloin noin vuoden vanhaksi. Hän oli yksi noin viidestätoista viimeisestä kissasta, jota loukutettiin — pitkään ja hartaasti.

Muru nähtiin ensimmäisen kerran jo huhtikuussa 2013. Silloin se oli arviolta noin puolivuotias, juuri ja juuri aikuisuuden kynnyksellä. Ja prioriteetin hänestä teki se, että hänellä oli noin nyrkin kokoinen tyrä vatsansa alla.

Viimein heinäkuussa 2013 tämä sisukas pieni sissi jäi loukkuun. Omistaja ei halunnut häntä palautettavien joukossa takaisin, joten Muru jäi yhdistykselle.

Muru ei ollut siitä kovin mielissään.

Murun mukana yhdistykselle tuli toinenkin kissa, Niisku, ja ne olivat reagointitavaltaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Niisku parkkeerasi itsensä piiloon ja yritti olla näkymätön, Muru sai paniikin ja sähisi mennessään. Työnimet näille kahdelle olivatkin Piina ja Paniikki, ja nykyään nämä kaksi kissaa ovatkin hyvänä esimerkkinä mun koulutuskalvoissani villiintyneiden kissojen temperamenteista.

Niiskun pennut löytyivät myöhemmin (hyvissä voimissa) ja Niisku muutti kolmen pikkupentunsa kanssa toisaalle tilapäiskotiin — hänestä tulikin täysin kesy ja ilmeisesti tätä nykyä myöskin varsinainen sylikissa.

Murun kanssa meillä oli kuitenkin edessä vielä pitkä ja kivinen tie edessämme: tyrä täytyi poistaa ja haava tulisi olemaan iso.

Lusikkaruokintaa

Pääsimme eläinlääkäriin melko heti Niiskun lähtemisen jälkeen. Muru rauhoitettiin pakkohäkissä, sillä kissa pyrki seinille heti nähtyään minut ja eläinlääkärin lähestyvän kuljetuskoppia. Mietin itsekseni, että mitähän tästä vielä tulee.

Vatsanpeitteet olivat isosti revenneet, ja sterilaatiosta tulisi iso, muttei mahdoton operaatio. Sterilaation alussa eläinlääkäri soitti minulle. Muru oli tiineenä, eikä oikeastaan ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin abortoida tiineys — kohtu, joka täyttyi kasvavista kissanpennun alkioista, painoi tyrää pahemmin ulos tyräportista. Ei ollut muita vaihtoehtoja, sillä tyrä tuotti kissalle valtavaa kipua, joka olisi pahentunut tiineyden etenemisen myötä.

Murun pennut olivat minulle ensimmäiset abortoidut kissanpennut.

Kotiin minulle tuli kärttyinen, heräilevä pieni kissa, jolla oli kauluri ja iso haava vatsassa. Tyrää ei ollut enää, vaan kursiminen onnistui varsin hyvin, vaikka haava olikin iso.

Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Muru olisi ollut tilanteeseen tyytyväinen. Ensimmäiset kaksi päivää kissaa ei kiinnostanut ruoka. Se sähisi meille saunan lauteilta kun lähestyimme ja antoi tassusta hyvin herkästi. Kun ruoka ei maistunut, aloitimme toisena syömättömyyspäivänä miettimään miten ihmeessä saisimme villiintyneelle kissalle ruokaa ja lääkkeet menemään.

Vastaus oli yksinkertainen: glögilusikka.

Pitkävartiseen lusikkaan liotettiin a/d-ruokaa ja se vietiin nenän eteen. Kaksi-kolme kertaa kissa räpsäisi ruoan ensin pois lusikasta ja sähisi päälle, mutta pikku hiljaa ruokinta lusikalla alkoi onnistua näin. Myös lääkkeet menivät mössöisessä ruoassa hienosti. Kun ruokailu alkoi luonnistua, Murun yleisvointi koheni kohisten.

Noin vähän päälle viikkoa myöhemmin kauluri oli tullut jo itsellään pois kissan kaulasta, ja päätimme olla laittamatta sitä uudelleen. Haava oli parantunut hienosti, ja pystyimme saunaeristyksessä valvomaan, ettei Muru repisi tikkejä pois.

Kesyyntymisen yhdeksän viikkoa

Muru oli meillä saunassa noin kahdeksan viikkoa, joista puolet meni haavasta toipumiseen. Koska kissa oli selkeästi hyvin tylsistynyt ollessaan rajatulla kylppäri-sauna -alueella, mietin miten viihdyttäisin sitä. Minulla ei ollut oikeastaan tähän mennessä kauheasti mitään kokemusta villiintyneen kesyttämisestä, ellei Mörriä oteta lukuun, joten vietin kesälomani englanninkielisten lähteiden seurassa. Näin tutustuin myös Jackson Galaxyn TV-ohjelmaan, joka sittemmin rantautui myös Suomeen.

Ensin kokeiltiin nameilla: pikku hiljaa Muru alkoi lämmitä syömiselle ihmisen seurassa. Luin itse kirjaa saunan lauteilla, kun neiti närppi kananameja ja voileipäkinkkua, ja olin kuin en olisi kissaa huomannutkaan. Tästä rohkaistuneena aloin huiskutella myös höyhenleluja; parin illan tuloksettoman huiskuttelun jälkeen kissa alkoi seurailla hyvin tiiviisti mahdollisesti saalistettavaa hassua lelua.

Ja tästä se sitten lähti!

Me kehitettiin Murun kanssa oma kieli. Tajusin vasta myöhemmin, naksutinkoulutuksesta lukiessani, että noudatin hyvin samankaltaisia periaatteita; ensin yhdistettiin ksskss -ääni ruokaan ja sen jälkeen se toimikin hienosti myös kutsun tapaisena. Aina ennen kuin annoin Murulle ruokaa tai herkkuja, kissitin; tavoitteeni oli lähinnä herättää hänen huomionsa, mutta se toimikin hienosti myös kaikkeen muuhun.

Ei mennyt aikaakaan, kun Muru nokkelana pikkukissana tajusi, että keltä nameja tulee ja missä tilanteissa. Monesti kun menin kylppäriin, minua oli pieni hörökorva saunan ovella jo vastassa. Jatkoin kissittämällä ja heittelemällä nameja ympäri saunaa niin, että hän sai saalistaa niitä. Se oli Murun suosikkileikkejä.

Muru siirtyi meiltä sittemmin pois, ja muistan varmaan ikuisesti sen tunteen kun kopitin sen ja lähdin ajamaan kissa kyydissä uuteen tilapäiskotiin: pettäisinkö tämän pikkukissan luottamuksen tässä ja nyt?

Kuusi ja puoli vuotta muualla

Muru vietti seuraavat vuodet kahdessa eri tilapäiskodissa. Ensimmäisessä se oli lähes 5 vuotta. Tänä aikana Murun tukena toiminut Nappi-tyttö sai oman kodin. Valitettavasti tilapäiskodin oma kissa alkoi isotella sille liikaa, joka johti stressipissailukierteeseen; päädyttiin kaikkien kannalta parempaan ratkaisuun siitä, että Muru siirtyisi toiseen tilapäiskotiin.

Sen jälkeen kierteestä yritettiin päästä pois toisessa tilapäiskodissa ensin ainoana kissana olemalla, mutta Muru taantui. Sille yritettiin useampaa kaveria, mutta jokainen uusi kaveri aiheutti stressipissakierteen: siksi Muru oli ainoana melkeimpä viimeisen vuoden, ennen kuin se tuli meille takaisin.

Viime syksynä tilapäiskoti kuitenkin joutui lopettamaan tilapäiskotina toimimisen, ja Muru oli jälleen vailla paikkaa. Sydämeni sykki yhä tälle pikkukissalle ja omatuntoa raastoi, kun se oli yhä yhdistyksellä eikä jo omassa kodissa. Joten oli itsestään selvää, että Muru muuttaisi meille; ongelma oli oikeastaan se, miten tarjota sille tarpeeksi rauhalliset ja mukavat olosuhteet tässä kissataloudessa niin, että tämä aiheuttaisi enää stressipissakierrettä jatkossa.

Verkko-ovella voittoon

Tutustuminen alkoi samana iltana. Olin erittäin hämmentynyt, että tämä taantuneeksi ja araksi kuvailtu tyyppi tuli saman tien ihmettelemään minua ja uutta ympäristöä.

Pyöreästä ulkomuodosta näkyi, että ruokintaa voisi vähän säädellä, joten Murun epäonneksi meillä vapaat nappulat vietiin pois ja märkäruoka tuli vain ruoka-aikoihin. Alku oli vähän kivikkoista; neitiä ei olisi kiinnostanut märkäruoka millään, ja hän lähinnä närppi sitä.

Verkko-ovi auttoi kuitenkin muihin kissoihin tottumisessa hienosti. Ensimmäiset yöt pidettiin varsinaista ovea kiinni, sen jälkeen muutama yö raollaan niin, että Muru kuuli muut kissat, ja kun kissa tuntui yhä rennolta, avattiin ovi enemmän niin, että kissat myös näkivät toisensa verkko-oven puolin ja toisin.

Pian hidas tottuminen eteni siihen pisteeseen, että kissat jopa leikkivät toistensa kanssa verkko-oven ollessa heidän välissään! Pissakierteestä ei kuultu sen koommin.

Ennen kuin Muru meni uudelleen sivuille uudella kuvauksella, otettiin siitä niin verikokeet, pissakokeet ja tarkastettiin hampaiden tilanne, koska se oli ollut jo niin pitkään yhdistyksellä. Silmän kroonista rähmäilyäkin ihmeteltiin, mikä ilmeisesti on yhteisvaikutusta kuivasilmäisyydestä kuin myös ruokavaliosta. Sille ei kuitenkaan ollut tarpeen tehdä isommin muuta, kuin putsailla ja pitää huolta, että vilja ja kala pysyivät ruokavaliosta kaukana.

Pian oli kuitenkin itsestäänselvää, että Murussa ei ollut mitään vikaa; olosuhteet olivat vaan jallittaneet sitä ja jättäneet tytön kodittomaksi. Muru on varsin elämäniloinen kissa, joka rakastaa pehmoisia pieluksia ja ei pidä lääppimisestä (paljon).

Kodinetsintää tehostin myös sosiaalisella medialla. Ja sitten… vihdoin tärppäsi, melkein seitsemän vuoden jälkeen.

Oman kodin onni

Nyt, oman kodin sohva on valloitettu ja kissakaverin kanssa on tultu sujuiksi ilmeisen vähällä tuskalla ja vaivalla. Kuukausi omassa kodissa tuli juuri täyteen.

Joskus se ottaa pidempään. Muru on yksi niistä harvoista, joiden kanssa se otti todella pitkään — mutta hyvää kannatti odottaa, sillä oma koti on nyt täydellinen. Onnea Muru!

Murun oman kodin matka on ollut hieno seurata. Nyt on koittanut onnen päivät <3

Mikäli haluat tukea Pissasirkuksen työtä ruoan ja hiekan hankinnan muodossa, voit saada printin Murusta seinällesi Pissasirkuksen kannatustuotekaupasta rajoitettu erä! Katso Onni omassa kodissa -printti tästä.

Muutamia kuvia Murun vuosien matkalta eri tilapäiskodeista:

23

One comment

  1. Avatar

    Aivan ihanaa! Huomasin Murun kodittomien sivuilla olisikohan ollut vuonna 2016 ja kauhistuin kun huomasin että on ollut sivulla jo vuodesta 2012. Juuri vähän aika sitten mietin että mitähän Murulle kuuluu että onko vieläkään löytänyt kotia, tää postaus on kyllä mahtava alku vuodelle 2020, tuli hyvä mieli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.