Kyllä, kissojakin pentutehtaillaan

Blogi 2015

Siellä, missä on rahaa, siellä ovat ihmiset, jotka sitä tavoittelevat — keinoista piittaamatta. Pentutehtailu on eläinbisnestä, jossa voitto maksimoidaan eläimen kustannuksella. Koiramaailmassa pentutehtailu on ollut jo pitkään tapetilla. Ongelma, josta ei oikeastaan mediassa keskustella, on muiden eläinlajien pentutehtailu: lähes kaikkia eläimiä, joita voi myydä hyvään hintaan, pentutehtaillaan. Myös kissoja ja kaneja.

Read more

Kissan kesyttäminen on yhteisen kielen opiskelua

Blogi 2019

Villiintyneet ja populaatiokissat ovat erityisesti sydäntäni lähellä, kuten varmasti moni blogia seurannut tietää. Alkuun mietin, onko tässä mitään järkeä ja myöhemmin eksyin kesyyntymisestä koulutusaiheisiin.

Vuosien varrella olen tutustunut ihan huikeisiin kissapersooniin, joista kaksi jäikin meille omaan kotiinsa. Minulle on ihmetelty kissankuiskaustaitojani ja väitetty, että villiintynyt kissa ainoastaan oppii sietämään ihmistä, ja että muutos kesyksi kissaksi on täysin mahdotonta. Haluankin omalta osaltani nyt avata kesyyntymistä ja ehkä saada jonkun innostumaan; kissan kesyttäminen on taito, joka on mahdollista oppia.

Read more

Pidä huolta

Juno

Olen taistellut nyt sisäisesti kirjoitanko, ja julkaisenko tätä tekstiä vai en. Henkilökohtaisuus eläinsuojelutyössä on jotain sellaista, mitä pyrin itse välttämään, ja tämä teksti menee todellakin henkilökohtaiseksi.

Read more

23

23

Eilen kissaCorollan nokka suunnattiin kohti maakuntaa. Tampereelle tullessa saalista oli 23 kissaa — populaatio, jonka elämä mullistui kokonaan sekä kaksi orpopentuetta, joiden tulevaisuus muuttui oleellisesti. Jos pystyt auttamaan, ota yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseesi. Apua tarvitaan: lähde tilapäiskodiksi, lahjoita ruokaa (varsinkin kissanpennun märkäruokaa tarvitaan jatkuvasti!), lahjoita rahaa eläinlääkärikustannuksiin tai vaikka jaa vain tietoa sterilisaatiosta tai sirutuksesta. Syksy … Read more

Mikä kissa on arvokas?

Pesu 2019

Tänään 8.8. vietetään kansainvälistä kissapäivää. Se kuulostaa ehkä turhanpäiväiseltä kalenteripäivältä, jolloin voi jakaa söpön kissan kuvia omalla Facebook-seinällään, mutta sillä on syvempikin tarkoitus; vielä näin luojan vuonna 2019 kissoista luovutaan herkästi. Pahinta ei kuitenkaan ole luopuminen, vaan se kissan arvon vähäisyys sen omistajalle: “Mihin tämän voi tuoda?” ja “Voisinko tuoda tämän jo tänään?” kuullaan puheluissa … Read more