“Mutta eihän se kesyynny”

Blogi 2016 0477.jpg

Meillä on tehty isoja edistysaskeleita. Pennut pääsivät viikko sitten lastenhuoneeseen ja toivottiin tietenkin vähän salaa, että josko se myrtsi-mammallekin olisi jotain vähän antanut. Ja eilen sitten kun tulin pentujen iltaleikkituokiota vetämään – mamma makasi ikkunalaudalla! Siinä se oli vielä vartin myöhemminkin ja seuraili katseellaan jälkikasvunsa huitomista, ninjapotkuja, kuperkeikkoja ja vaanimista. Minä olin lähinnä välttämätön paha, … Read more

Kissa on niin helppo ja halpa lemmikki

Blogi 2016 8234.jpg

Tänään Facebook-feediini tupsahti juttu, missä todettiin muun muassa näin:“Kissa on hyvin vaivaton. Sille avaa oven ja se menee ulos. Koira on ulkona tarhassa. Kanikin on helppohoitoinen.” No kun vähän saattoi verenpaine nousta, varsinkin tämän viikon eläinlääkärikäyntirumban jälkeen. En edes viitsi laskea euromääräisesti paljonko tämän talouden asukit ovat tukeneet klinikoita käynneillään, mennään tonnin paremmalla puolella! Ja … Read more

Ja miksi ne kissat leikataan

Moni tätäkin blogia lukenut on varmaan tajunnut, että olen yleensäottaen kissan leikkauksen puolesta. Kolme vuotta sitten kuitenkin otin sijoitukseen meille maine coon -prinsessan Kirpun, ja kasvattajan kanssa allekirjoiteltiin kahden pentueen sijoitussopimus. Suuri citysaalistaja Kirppu: SE ON KÄRPÄNEN!!!! Kirpun pentusuunnitelmat olivat alkuun aika vedenpitävät, sitten alkoi tulla vaikeuksia matkaan. Nyt kun kolmen vuoden rajapyykki (toinen sopimuksen … Read more

Kootut selitykset

Irene 2015

Ai et halua leikkuuttaa kissaasi? Eikö se kuitenkin kannattaisi, koska… Suomessa jää vuosittain kodittomaksi tai hylätyksi SEY:n varovaisen arvion mukaan noin 20 000 kissaa. Tästä luvusta jää kuitenkin pois kaikki ne tapaukset, joista ei tiedetä: esimerkiksi maalaiskissalaumat eli kissapopulaatiot ovat Suomen arkipäivää eläinsuojelussa, ja ne ovat lähtöisin niistä leikkaamattomista kesykissoista, jotka ulkoilevat vapaasti. Mistä tiedät, … Read more

Vai että mielenosoitusta

Blogi 2016

Tämä postaus sisältää avautumista. Älä lue tätä pidemmälle, jos et ole sopivassa mielentilassa. Kun kissa pissaa huti, se mielletään lähes henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Ei saanut lempiruokaa aamulla, siksi pissasi hellalle. Ei päässyt pihalle, siksi kakkasi oven eteen. Kissa kuulemma osoittaa mieltään tai tekee asioita ihmisen kiusaksi. Kissa ei ajattele, että pissaaminen tai kakkaaminen olisi jotenkin ällöttävää. … Read more

Eläinsuojelua rapakon takana – the Cat Daddy (Jackson Galaxy)

Arkojen kissojen kanssa toimimiseen ei ole mitään yleispäteviä ohjeita, vaan jokainen kissa on yksilö. Tästä huolimatta kaipasin tukea, nyt kun on enemmän ja enemmän tavannut näitä tapauksia, joita ei ole pentuna sosiaalistettu tai jotka ovat saaneet ihmisistä traumoja. Olen siis lukenut erilaisia “kissan mieleen” -kirjoja jo parikin, siinä toivossa että niistä löytyisi jotain hyväksikäytettävää. PrimaCatin … Read more

Kissa-allergia; kissanomistajan painajainen

Kun meillähän ei näiden kissojen kanssa ongelmia ole tarpeeksi ollut, kissa-allergiahan minulle kehittyi. Se on ollut omassa elämässäni hyvin paljon nyt tapetilla, joten ajattelin kirjoitella omista allergiakokemuksistani – josko niistä olisi muillekin hyötyä. Kissa on yksi allergisoivimmista eläimistä. Eläinallergiaan ei vaikuta kissan karva, vaan sen hilse. Käytännössä kuitenkin pitkäkarvaisista kissoista yleensä saadaan enemmän allergiaoireita, koska … Read more