Nyytit saivat nimet

Blogi 2017

Tällä kertaa vietettiin kissanristiäisiä kaikessa hiljaisuudessa, samalla kun pidäteltiin henkeä pikkulikan painonlaskun johdosta. No, kaikeksi onneksi hän on vähän kirinyt veljiään kiinni, mutta on yhä noin puolet isomman painosta. Hienosti kuitenkin nostaa painoaan päivätasolla. Koska Daalian populaatio sai meillä nimet kukkien mukaan kesän vuoksi, oli luonnollista etsiä muita luontonimiä Daalian pennuille. Yön ensipakkasten hiipiessä Valkeakoskelle, … Read more

Nyyttärit

Blogi 2017

Meillä oli maanantai-tiistai -välisenä yönä 29.8. näemmä kissojen nyyttikestit ja Daalia toi kesteihin kolme pientä nyyttiä. Nyyteillä ei ole vielä nimiä, mutta se niistä tiedetään, että yksi on tyttönyytti ja kaksi on poikanyyttiä.   Valkoisella pojalla on vähän nuhaa, ja tässä nyt sitten mietiskelen game plania. Mitä noin pienelle voi edes tehdä? Tyyppi on hei … Read more

Urakkatyötä

Blogi 2017

Maisemat ovat vähän muuttuneet. Mutta nyt on uusi koti – vihdoin! Paljon on vastustanut kuluvan kuukauden aikana. Itseasiassa, ihan liikaa. Kaksi päivystyskäyntiä, kaksi menetettyä pentua, Kajon pissatulehdus ja antibiootit (sekä VESIKELLO virtsaputken päässä – ffs??), kunnon flunssa, joka meni keuhkoihin, muutto ja pakkaaminen viime tipassa, huoli pitkälle tiineestä emosta ja nyt hukassa olevat tavarat.

Read more

Mammahuoneessa

Blogi 2017

Mä olen tänä vuonna ollut tosi hyvä delegoimaan, ja meillä ei ole vielä tähän mennessä ollut kissanpentuja! No, nyt se taitaa muuttua. Hätämajoitusasukeista saunalta nyt kaksi siirtyi meidän lastenhuoneeseen mamma-osastolle, koska alkaa näyttää todennäköiseltä että ainakin toiselta olisi tulossa pennut. Todennäköisesti molemmilta.

Read more

Ikävän positiivisia uutisia

Kittens 2016 9382.jpg

Voi voi. Eilen puhuttiin Facebookin Kissat-ryhmässä pitkät pätkät FIV:istä ja testaamisesta. Empä olisi arvannut, että tänään meillä on sitten talossa taas FIV-positiivisiakin. Dillinger 4 vk. Gangsterit kävivät nyt ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä. Dillinger huusi koko hurjan 10 minuutin matkan Evidensia Partolaan matkustaessamme vaativaan ääneen kiroilua vapaudenriistosta, muuten pentue oli oikein nätisti. Hienosti saatiin sirut paikoilleen ja … Read more

Pissasirkus presents: Gansterit

Kittens 2016 9365.jpg

Pienen hiljaisuuden jälkeen haluaisin esitellä meidän talouden uusimmat asukit. Eli siis meidän gansterit. Syntyivät mököttäjä-saunamutsille, jonka nimeksi valikoitui Sicily, 10.4.2016. Kuvaustilanteessa oli muun muassa lentäviä kissanpentuja. Lopputulokseen korikin kaadettiin… Tervetuloa blogistaniaan, gansterit Costello, Dillinger ja Blanco! (kuvassa vasemmalta oikealle)

Odottavan aika olikin lyhyt

IMG 20160414 224824.jpg

Pentujahan meille syntyi, viikko sitten eli 10.4.2016. Meidän edelleen nimetön saunamököttäjä pyöräytti kesken rauhallisen sunnuntaipäivän (autokin hajosi) kolme pienen pientä karvanakkia kuljetuskoppaansa, jota se on sen jälkeen vahtinut hurjalla intensiteetillä. Tiistaina pääsin vasta kurkistelemaan koppaan tarkemmin ja laskin selkeän pääluvun, eli kolme mustavalkoista palleroa siellä kelli hyvin onnellisena maitovatsojensa vieressä. Koska saunamököttäjä on erittäin omistushaluinen … Read more