Ajattelin tänään

5 asiaa harkittaviksi ennen kissan hankintaa

Kun hankin Neffin (ja Mörrin), en tiennyt kissoista oikeastaan hölkäsen pöläystä. Samana päivänä kun Neffi tuli, hankimme kuljetusboksin. Ensimmäisen pari vuorokautta Neffi käytti laatikkonaan vanhemmiltani löytyvää pesusaavia. Vaikka olin haaveillut kissasta neljä kuukautta ennen sitä, kun pentu tuli taloon, oli valmistautumiseni olematonta.

Voin sanoa ihan rehellisesti, että jos nyt alkuvuoden 2010 versio itsestäni tulisi adoptioehdokkaaksi, niin tsäänssit sille että luovuttaisin kissan, olisivat next to nothing. Yritän aina painottaa itselleni, kun meille tullaan kissaa katsomaan, että jokainen kehittyy — kehityinhän minäkin, ihan vastuulliseksi kissanomistajaksi. He tarvitsevat opastusta ja ohjeistusta, ja jonkun kertomaan mitä tarvitsee tietää. Ennen tätä tarkoitusta palvelivat kirjastosta lainattavat eläinkirjat… nykyään internet, joka on täynnä ristiriitaisuuksia ja mielipiteitä.

Varsinkin keskustelupalstoilla nykyään törmää vastaavanlaisiin uusiin kissanomistajiin, mitä minä olen aikoinaan ollut. Oma pelastukseni lieni Kissamaailma-foorumi, josta itseasiassa kipinä Pissasirkus-blogiinkin saatiin. Tässä nyt useampia mietittäviä asioita ja valmistautumista uuden kissanomistajan tueksi. Saa jakaa!

1. Alkuperän valitseminen

No kyllähän niitä kissoja joka navetasta löytyy ilmaiseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että niin kauan, kun kyseisen ”kasvattajan” kissojen lisääntyminen on hallitsematonta, pentujen haku sieltä on myös teettää lisää pentuja. Kissa lisääntyy niin kauan, kunnes resurssit tulevat vastaan: jos ruokaa on, ja tilaa reviirillä, on takuuvarmaa että pentuja tulee myös tulevaisuudessa.

Kannattaa suhtautua varauksella myös kasvattajiin, jotka pyytävät maatiaispennusta sen ulkonäön (mm. pitkäkarvaiset kissat) perusteella satoja euroja rahaa. Jos ostat pentua esimerkiksi Tori.fistä tai Apulasta, varmistu siitä, että pentu on asianmukaisesti hoidettu: ainakin madotettu, rokotettu ja sirutettu. Ole varovainen, kun ostat pentua näiltä palstoilta, koska kissojen pentutehtailu on lähes yhtä yleistä kuin koirienkin.

Suosittelen hyvin lämpimästi adoptoimaan kissanpennun tai aikuisen kissan eläinsuojeluyhdistykseltä. Niidenkin toimintatavoissa on jotain eroja, joten kannattaa tutkia yhdistyksen taustat ja luovutuskäytännöt. Muista myös, että eläinsuojeluyhdistys on vapaaehtoistaho, ja ei pysty hoitamaan usein kuin perustoimenpiteet — et saa yhdistykseltäkään takuutervettä lemmikkiä, mutta todennäköisemmin edes tiedät mitä saat.

2. Älä valitse kissaa vain ulkonäön perusteella, vaan myös luonteen

Kyllä, minä tiedän kuinka ihania ne kilpikonnakuvioiset tyttökissat tai pitkäkarvaiset isot punaiset uroskissat ovat. En kiellä, etteikö ulkonäköä saisi käyttää yhtenä kriteerinä valinnassa, mutta muista, että se on vain pieni osa siitä mitä kissan kanssa elo tulee olemaan.

Lue kuvaus tarkasti ja mieti jo etukäteen, mitä tekisit joissain tilanteissa. Jotkut kissat ovat luonteeltaan hyvin aktiivisia ja vievät omistajansa hulluuden partaalle huutaessaan öisin tai raapimalla ovia. Jotkut taas ovat maailman laiskimpia ja nukkuisivat koko päivän. Oletko sinä ihminen, joka jaksaa lähteä valjaslenkeille päivittäin ja piilotella nameja, vai rentoudutko mielellään sohvalla kissan kanssa Netflixiä tuijotellen? Valitse myös lemmikkisi sen mukaisesti, niin ei tarvitse kärvistellä myöhemmin.

Jos haluat tietynlaisen kissan, etsi sellainen aikuinen kissa. On urbaanilegendaa, että ”pennusta saa tehdä omanlaisensa”. Kyllä ne kissat kehittyy ihan oman perusluonteensa mukaisesti, eikä sitä välttämättä näe vielä pienestä kissanpennusta ihan täysin selkeästi. 99 % kissoista on jo pennusta lähtien sisäsiistejä ja on ihan fakta, että 12-16 viikon iässä ei enää sisäsiisteysjuttuja opetella — se on aiemman kehitysvaiheen (alle 5-6 vk) juttuja.

Kissanpentu on söpö, mutta vauva-aika on lyhyt. Jos teet päätöksen pennun söpöyden perusteella, saatat adoptoida itsellesi täysin vääränlaisen kissan. Mieti asioita etukäteen! Joka vuosi tuhansia kissoja päätyy eläinsuojeluyhdistyksille siksi, että omistaja on tehnyt väärän valinnan, esim. ottanut hyvin aktiivisen kollipennun ainoaksi kissaksi eikä ole halunnut käyttää aikaa aktivointiin.

3. Ota selvää kissan ruokinnasta

Kissan perushyvä ruokinta saattaa säästää pitkän pennin. Virtsakiteet/-kivet, diabetes ja munuaisten vajaatoiminta ovat yleistyneet kotikissoissa, sillä kissa on riippuvainen siitä ruokavaliosta mitä ihminen sille tarjoaa. Valitettavasti usein se ei ole ihanteellinen kissojen ruokavalio.

Perushyvän ruokavalion ylläpito ei tarvitse olla kallista. Edullisesti hyvää, lihapitoista ruokaa voi tilata nettikaupoista. Kissaa voi ruokkia myös osaksi raakalihalla, jota saa monesti alelaareista -30 % ja -50 % päiväyslapuin. Isompia eriä voi ostaa pakastimeen jopa 1,5 €/kg hintaan.

Suosittelen alusta asti suosimaan monipuolista, märkäruokapainotteista ruokavaliota. Monipuolisuudella päästään usein siihen tilanteeseen, että kissa syö suurimman osan tarjottavasta ruoasta ja jatkossa ei tule ongelmia jos vaikkapa jokin ruokamerkki loppuu. Märkäruokapainotteisuus taas ehkäisee virtsakide/-kiviongelmia ja ylipainoa.

4. Varaudu eläinlääkärikustannuksiin

Kissaa pidetään halpana lemmikkinä, joka sopii vähän kaikille. Tuossa virkkeessä on kaksi asiaa väärin. Ei, kissa ei todella ole halpa lemmikki, eikä todellakaan sovi kaikille.

Jos ajatellaan esimerkiksi perustoimenpiteitä, mitä omistajan vähintään tulisi hoitaa ensimmäisen vuoden aikana, niin:

  • Rokotus väh. n. 40 €, 1. vahviste kk päästä väh. n. 40 €, 2. vahviste vuoden iässä väh. n. 40 € = 120 €
  • Sterilaatio 120-150 € tai kastraatio 80-95 €
  • Mikrosirutus eläinlääkärillä 40-50 €

Ensimmäisen vuoden perustoimenpiteisiin pitäisi siis pystyä varaamaan ainakin 300 € rahaa.

Tähänhän eläinlääkärikustannukset eivät lopu. Moni virheellisesti ajattelee, että kissa on terve, eikä tarvitse eläinlääkäriä, kun vikaa ei päälle päin näe. Esimerkiksi hammasongelmat ovat hyvin tavallisia kissoilla ja usein näkyvät vasta, kun tilanne on päässyt erittäin pahaksi ja kivuliaaksi — ajattelepa vaikka omaa hammassärkyä ennen juurihoitoa… !

Kissan sairauksien hinta-arvioita tässä oman kokemuksen syvällä rinta-äänellä, olkaa hyvä:

  • Virtsatulehdus/virtsakiteet perustarkastus per kerta 120-160 € (Neffin kohdalla pissarumba erikoisruokavalioineen yli 3000 € ensimmäisten kolmen vuoden aikana)
  • Päivystyskäynti pitkittyneestä oksentelusta (epäiltiin suolistotukosta) 550 €
  • Päivystysleikkaus suolistotukokselle (esim. ponnari tms. suoleen jumittuneena), hinta-arvio 1500 €
  • Kasvaimen poisto etutassusta, n. 500 €
  • Astma-epäily n. 200 €
  • Flunssakäynti paneelitestin kanssa n. 200-250 €
  • Käynti ja verikokeet n. 100-150 €
  • Hampaiden operointi alk. 300 € (4-6 hammasta 400-500 €, isommat operaatiot jopa 800-900 €)
  • Amputaatio kasvaimen vuoksi, arviointikäynti röntgeneineen n. 200 € ja amputaatio +900 €
  • Silmänpoisto 600-800 €
  • Silmätulehduskäynti 80-100 €
  • Patellaluksaatioleikkaus n. 600-700 € / jalka
  • Eutanasia yhteistuhkauksella 100-150 €

Niin että halpa lemmikki? Mistä kohtaa?

Toki taas, jos käytätte kunnaneläinlääkäriä, niin hän pystyy pitämään hinnat varsin kohtuullisina myös sairauden hoidossa, johtuen kunnan tuesta. Nuo ylläolevat hinnat ovat suurinpiirteisiä klinikkahintoja Pirkanmaalla. Pienemmällä paikkakunnalla todennäköisesti myös klinikat ovat edullisempia.

Jokainen kissa voi sairastua. Se, että adoptoit yhdistykseltä, ei poissulje sairauksia jatkossa. Yhdistys ei voi antaa kissalle tai millekään eläimelle takuuta, koska kyseessä on elävä olento. Terveydentila on kuitenkin yleensä edes jollain tasolla selvillä, joten pystyt varautumaan näihin tuleviin kustannuksiin paremmin. Apulasta tai Torista ostamalla saat yleensä perävalotakuun.

Varaudu edes henkisesti ja mieti vaihtoehtoja rahoitukseen ennen kuin adoptoit tai ostat kissan. Onko varasuunnitelmasi säästötili, jonne menee kuukausittain pieni summa rahaa? Onko se rahasto, josta saat tarvittaessa nostettua rahaa? Vakuutukset? Luottokortti? Äitin ja isän salainen kassalipas, josta käyt nyysimässä tarpeen tullen? Ei sillä väliä, kunhan olet varautunut ja pärjäät sillä. Mikään ei ole ikävämpi tunne, kuin se, että joudut lääkärissä arpomaan onko sinulla varaa hoidattaa rakas perheenjäsen vai nukutetaanko se pois. Eläintä ei saa eläinsuojelulain nojalla jättää hoidotta.

5. Pidä mieli avoinna

Älä vetoa 20 vuoden kokemukseen tai siihen, että juuri sinun kummisi kaiman kissa teki näin. Ota tietoa vastaan, kysele ja ole avoimin mielin. Tieto eläimistä ja niiden maailmasta kehittyy jatkuvasti. Ja ole lähdekriittinen. Internetissä voi sanoa ihan mitä tahansa, eikä kaikesta joudu aina vastuuseen, joten kannattaa hankkia lähteitä ennemmän kuin yksi.

Ja sitten vielä bonuksena: mieti jo etukäteen, mihin kissa laitetaan hoitoon tai kuka tulee sitä hoitamaan, kun lähdet reissuun. Kissan kanssakin voi reissata, mutta kannattaa pohtia myös sitä, että jotkut kissat ovat erittäin stressiherkkiä ja voivat tällaisesta pahoin. Stressi voi laukaista esim. idiopaattisen kystiitin.

Kissanpentu voi elää jopa 20-vuotiaaksi hyvällä hoidolla ja tuurilla. Muista se, kun hankit pentua. Ihmisellä, omistajalla, on velvollisuus myös huolehtia kontolleen ottamasta eläimestä.

Postauksen kuvissa seikkailivat pakkaspentue Nuoska, Kuura ja Huurre.. joista kaikki ovat nyt saaneet oman kodin. <3 

24
Tags:

11 comments

  1. Mulla oli kerran hyvin hämmentävä tapaus eläinkaupassa. Ostin Tuikelle raksuja herkuiksi ja siinä myyjän kanssa puhuessa tuli mainittua, että kissat syövät märkäruokaa ja raksut on vaan nameina. Myyjä sitten alkoi puhua siitä miten kissoja pitäisi ruokia kuivaruoalla. Hänen mukaansa märkäruoka on vain täydennysravintoa. Vaikutti jopa hieman järkyttyneeltä siitä, olettaen ilmeisesti, että mun kissat ei saa kunnon ravintoa. Vakuutin kyllä hänelle, että meidän ruoka on ihan täysravintoa.

    Itse lähinnä toivon, ettei hän jaa vastaavaa neuvoa ihmisille, jotka eivät tiedä itse asioista.

    1. Joo, tää on ihan yleinen harhaluulo yhä. Luulen, että monet eläinkauppoihin/eläintarvikeliikkeisiin myyjäksi päätyvät ovat ehkä enemmän koiraihmisiä, ja koirapuolella nappularuokinta on paljon yleisempää. Mutta olisi hyvä että liikkeissä oikeasti panostettaisiin ihan lajityypillisen ruokavalion opiskeluun, että neuvoisivat todella oikein.

  2. Hear hear!

    Yllättäen mulla on blogin drafteissa juttu juurikin tuosta kuinka halpa lemmikki kissa onkaan. Sen kanssa menee vaan aika pitkä aika, kun materiaalit eli eläinlääkärilaskuja riittää….

    1. Niimpä 🙁 Isosti jaksamisia teille sinne <3 Olempa muistanut mainita teidän blogista muutamallekin adoptioehdokkaalle kun on puhuttu mitä kaikkea voi sattua ja tapahtua ja mihin kannattaa edes yrittää varautua.

      1. Kiitos ❤

        Toivottavasti kandidaatit käy lukemassa noita. Vaikka itse olin tietoinen ja varautunut niin yllärinä tuli mullekin kuinka pahaksi tilanne voi taloudellisesti mennä, jos onni ei ole myötä :/

  3. Kukaan as in KUKAAN ei ole ollut niin ulalla kissan tarpeista kuin minä saadessani Pedon 1985. Mutta jotain tein oikein, koska oltiin yhdessä melkein 18 vuotta. Ja nykyisinhän olen ihan natsi kissojen hyvinvoinnin suhteen 😀 Ääni sille että kehitys on mahdollista 😀

    1. Jep, se on. Mutta valitettavasti eihän ne ihmiset kehity ellei ohjata ja tietoa ole saatavilla. Sekin on yksi syy mulle tähän blogin pitämiseen. Tiedon jako! Hyvä me kehittyjät. 😉

  4. Voi kun joku olisi nämä vääntänyt mulle rautalangasta niin joiltain virheiltä olisi alussa kissanomistajana vältytty. Onneksi niistä aina oppii jotain, virheistä siis. Tavallaan myös on hyvä että niitä tuli tehtyä, sillä niistä on saanut hyviä eväitä jatkossa kissanomistajana.

    1. Samaa olen joskus itse miettinyt. Mutta tärkeintä on, että me kehitytään kokoajan! Ja toivon, että tämä postaus joskus auttaa jotakuta.

  5. Olen joutunut oppimaan kantapään kautta, että kuivaruoka on lähes myrkkyä kissoille. Harvassa on kissa, joka juo riittävästi mikäli saa raksuja. Nykyisistä kissoista nuorimmat saavat raksuja jonkin verran, muille kahdelle ne ovat vain herkkupaloja. Jo edesmennyt (muista syistä edesmennyt) Valtsu kärsi toistuvista pissavaivoista kunnes heitin raksuilla vesilintua. Joonatan sai raksuista ummetuksen, joka johti sairaalareissuun.

Vastaa käyttäjälle Riksu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.