Keskiviikko-ilta vietettiin perinteisesti jälleen eläinlääkäripäivystyksessä. Tällä kertaa perinnematkamme kohteena oli Evidensia Hattula Leimun kera.
Pissaongelmat
Omistaja, vaadi hoitosuunnitelma
Olen saanut useammalta taholta tietoon tapauksia, joissa pissaongelmaista kissaa on hoidatettu sadoilla euroilla per laaki useilla eri kerroilla, lopputuloksen ynnäytyessä tuhansiin euroihin. Varsinaista ratkaisua ei kuitenkaan ole aiheeseen saatu, vaan joka kerta tehdään samat jutut ja hoidetaan oiretta. Omistaja helisee, kissan olo ei helpota ja lompakko köyhtyy. Ja kuulemastani päätellen tämä on vieläpä varsin normaalia; kieltämättä, kun Neffin kanssa olimme syvimmässä suossa, tätähän se juuri oli.
Teoriaa ja kokemuksia pissakissan ruokinnasta
Ruokintatuskailujen kautta on tullut opittua myös joitain niksejä pissakissan ruokinnassa. Avataampas sitten vähän teoriaa, joka on tässä kahden vuoden aikana tullut todella tutuksi. 1. Pissakissan kanssa kannattaa välttää sekaruokintaa, eli kuivaruokaa ja märkäruokaa yhtäaikaisesti. Tämän opin itse valitettavasti kantapään kautta. Sekaruokinnassa on se riski, että vaikka kuivaruoka olisi laadukasta ja se janottaisi kissaa, märkäruoasta saatu … Read more
Pissanäytteen ottamisesta
Niinhän se meni, 14vrk Synolux-kuuri. Kuuri loppui tasan viikko sitten keskiviikkona, ja tosiaan alkoi 4 tbl vuorokaudessa -annostuksella, eli ei mistään kevyestä kuurista ollut kysekään. Kuurin loppumisesta seuraavana päivänä eli torstaina Neffi kävi pienellä pissalla laatikon eteen, vaikka oli ollut koko kuurin ajan melkein täysin sisäsiisti kahta poikkeusta lukuunottamatta. Perjantaina käytiin pissaamassa sohvalle useita kertoja … Read more
pH 8
Neffin pH oli 8, kun näyte analysoitiin 5.12. Tulehdusarvot olivat koholla sekä selkeitä kiteitä pissasta löytyi. No mistäs tämä nyt tähän tupsahti? Ruokinta meillä on ollut aika perusruokintaa. Kissat ovat saaneet Feline Portan 21- sarjan märkäruokia, mitä kovasti rakastavat, sekä Miamorin pusseja. Molemmat ovat minun mielestäni kohtalaisen hyviä, lihapitoisia ruokia. Näitä on syöty nyt toukokuusta … Read more