Olen saanut useammalta taholta tietoon tapauksia, joissa pissaongelmaista kissaa on hoidatettu sadoilla euroilla per laaki useilla eri kerroilla, lopputuloksen ynnäytyessä tuhansiin euroihin. Varsinaista ratkaisua ei kuitenkaan ole aiheeseen saatu, vaan joka kerta tehdään samat jutut ja hoidetaan oiretta. Omistaja helisee, kissan olo ei helpota ja lompakko köyhtyy. Ja kuulemastani päätellen tämä on vieläpä varsin normaalia; kieltämättä, kun Neffin kanssa olimme syvimmässä suossa, tätähän se juuri oli.
virtsakiteet
Pyykkipäivä
Meillä on asunnossa vähän ollut muutoksia, samoin laumassa. Olen kokoajan vähän odottanut, koska meillä sirkus taas alkaa – ollut vähän kuin tyyntä myrskyn edellä. Koska mitään ei ole tapahtunut, Neffi on saanut vähän hövelimmin käydä myös muiden kupeilla tässä jo viikon verran. Virhe. Tänään kävin hakemassa jälleen pissantorjunta-aseita, eli uutta ruokaa Neffille ja Calmexia liuoksena … Read more
Ja sitten niitä tuloksia
Tänään tuli “lopulliset” tulokset Neffin pissasta ja nyt näyttäisi tältä: Tuloksia 12.07.2013: Ominaispaino >1,050 Sedimentti Virtsanäyte, >10ml. Sedimentti:Erytrosyyttejä 0-2/nk,muutamia yksittäisiä levyepiteelisoluja ja leukosyyttejä,Bakt+.Ei kiteitä. Tuloksia 16.07.2013: Kokovirtsa saapunut 12.7.Hemolyyttinen, kasvu (“märkiä”, isoja pesäkkeitä) 13.7. VirtsaMääritys – Tulosamoks.+ klavulaanih. – Samoksisilliini – Senrofloksasiini – Skefaleksiini – Snitrofurantoiini – Ssiprofloksasiini – Strim.+sulfa – SViljely Antibiootti S = herkkä … Read more
Hintaviidakko
Yleensä ensimmäinen kysymys on että no paljonkos se lääkäri sitten tulee kustantamaan. Totuushan on, että eläimen pito ja hoitaminen maksaa. Neffille vaivat alkoivat, kun vielä opiskelin ja elin vielä täysin opintotuen varassa, ja vaikka olinkin jo vähän varautunut säästämällä rahaa eläinlääkärikäynteihin, tuli se silti inhottavana yllätyksenä, kuinka paljon pissavaivojen hoitoon tulee laitettua rahaa. Hinnat ovat … Read more
Sirkuksen kesä
Kesää on vietelty pääosin pissattomana, mikä on ihan huimaa menestystä kevääseen verrattuna. Tai oikeastaan ihan koko vuoteen verrattuna. Se jos mikä on ollut niin ihanaa, etten ole jaksanut blogiaakaan hirveästi päivittää 😉 Neffi ulkoilemassa No, pissat palasivat tuossa juhannuksen jälkeisenä aikana taas hetkeksi, kun käytiin maalla yksi matto pissaamassa ja sohvalla sitten seuraavana päivänä. Kiteitä siellä varmaankin … Read more
Teoriaa ja kokemuksia pissakissan ruokinnasta
Ruokintatuskailujen kautta on tullut opittua myös joitain niksejä pissakissan ruokinnassa. Avataampas sitten vähän teoriaa, joka on tässä kahden vuoden aikana tullut todella tutuksi. 1. Pissakissan kanssa kannattaa välttää sekaruokintaa, eli kuivaruokaa ja märkäruokaa yhtäaikaisesti. Tämän opin itse valitettavasti kantapään kautta. Sekaruokinnassa on se riski, että vaikka kuivaruoka olisi laadukasta ja se janottaisi kissaa, märkäruoasta saatu … Read more
Ruokintatuskailua
Toissapäivänä näytettä jo viedessä saatiin tietää, että olihan sinne jälleen, n. 1-1,5 viikon normaalilla ruokavaliolla lähtenyt niitä struviittikiteitä muodostumaan. Myös pH oli todella korkealla, ilmeisesti Neffillä nyt sitten vaan keho ei enää siedä muuta kuin pH:ta laskevaa ruokaa. Harmittaa todella paljon, koska liuotus-/ylläpitoruoat eivät meinaa tytölle upota alkuihastuksen jälkeen. Eilen sain sitten klinikalla käännähtäessäni tietää, … Read more
Mitä kuuluu pissasirkukseen?
Sirkus on muuttanut! Sen lisäksi syksyn ongelmat vieläkin ilmeisesti nojailevat harteillamme. Kaksi viikkoa ennen muuttoa olin erinomaisen tyytyväinen tilanteeseen; Neffi oli kuin eri kissa leikkiessään sijaiskotipentujemme kanssa ja sillä oli energiaa kuin sähköjäniksellä. Viikko ennen muuttoa pissailu alkoi taas. Ensimmäisen hutipissan pistin stressin piikkiin – meillä alkoi tällöin pakkausurakka – mutta kun sohvalle alkoi tulla … Read more